Kun kriisitilanteessa kompassin neula sekoaa, ovat vahvat arvot johtajan ainoa toimiva data

Maailma on tällä hetkellä kaaoksessa. Geopoliittinen tilanteen jännitteet, polarisaatio, ilmaston muutos, tekoälyn murros ja jatkuva taloudellinen epävarmuus tuovat politiikan ja arvot myös työpaikoille. Voidaan jopa sanoa, että maailmanpoliittinen tilanne ja jatkuvat muutokset heijastuvat suoraan työyhteisöjen sisäiseen ilmapiiriin. Tällä hetkellä johtajilta odotetaan todellista johtajuutta, vahvan johtajuuden edellyttämää selkärankaa ja tarvittaessa myös kantaaottavuutta. Epävarmuuden aikana voidaan hyvinkin… Lue lisää Kun kriisitilanteessa kompassin neula sekoaa, ovat vahvat arvot johtajan ainoa toimiva data

”Arvot mekin ansaitsemme – Imagoarvoista todellisiin arvoihin”

Olen viime aikoina puhunut paljon arvoista erilaisissa tilaisuuksissa ja organisaatioissa. Olen tällä puhujakiertueellani havainnut, että itse asiassa arvoista ajatellaan merkillisen kaksijakoisesti. Toisaalta monet korostavat arvojen merkitystä tärkeänä ihmisiä ja organisaatioita ohjaavana tekijänä, toisaalta taas toiset pitävät arvokeskustelua tylsänä ja arvolistoja toinen toistaan toistavana sanahelinänä, jolla ei ole mitään yhteyksiä ns. normaaliin todellisuuteen. Miksi näin on?… Lue lisää ”Arvot mekin ansaitsemme – Imagoarvoista todellisiin arvoihin”

Johtajan arvot heijastuvat koko organisaatioon – tahtoi hän sitä tai ei

Tehdessäni valmennus- ja konsultointityötä erilaisissa organisaatioissa törmään jatkuvasti erilaisiin organisaatiokulttuureihin ja arvoihin. Osassa näissä organisaatioissa on kulttuurin ja arvojen merkitys ymmärretty oikein, sillä ne on ”valjastettu” oikeaoppisesti toimimaan eräänlaisena henkisenä selkärankana ja positiivisena voimana organisaation matkalla kohti menestystä, mutta valitettavasti on olemassa myös paljon niitä organisaatioita, joissa ei selvästikään ole ymmärretty, tai haluttu ymmärtää, kulttuurin… Lue lisää Johtajan arvot heijastuvat koko organisaatioon – tahtoi hän sitä tai ei

Arvojohtaminen – avain organisaatiokulttuurin ytimeen

Arkielämän arvot ovat ihmisen elämän valintoja ohjaavia periaatteita, joihin on kiteytetty yhteinen ymmärrys siitä, mikä elämässä on tärkeää ja mitä kannattaa tavoitella. Organisaatioissa arvot luovat organisaatiokulttuurin perustan. Yhteisöissä arvot ovat yhteisten pelisääntöjen mukaisesti tapahtuvaa toimintaa. Käsitteenä arvot kytkeytyvät yksilön tunteisiin. Ne toimivat kuin geneettinen koodi ohjaten välillä myös tiedostamattomasti niin yksilön, ryhmän kuin organisaationkin valintoja… Lue lisää Arvojohtaminen – avain organisaatiokulttuurin ytimeen