Seuraava tarina on kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun organisaatiomuutoksen kourissa painiva uusimaalaisen logistiikkayritys RaKe-Logistics Oy:n johto päätti murentaa siilot ja jalkauttaa uuden strategian kesäisen luonnon helmassa yrityksen virkistyspäiväksi naamioituna. Yrityksen toimitusjohtaja Raimo ”Rami” Kettunen uskoi vakaasti, että seitsemän tuhannen euron päivätaksalla palkattu muutosmuotoilija Jone ”Impact” Ström ja ”vapaaehtoinen” hauskanpito kaatosateessa hitsaisivat porukan puhaltamaan yhteen hiileen. Suunnitelma oli sinänsä aivan hyvä, mutta yrityksen johto ei vain ottanut riittävästi huomioon pääluottamusmies Seppo ”Säätö” Juvosta, joka oli ottanut varmuuden vuoksi mukaansa voimassa oleva työehtosopimuksen, taskulaskimen ja nollatoleranssin englanninkielisille termeille. Lisätietona vielä se, että ko. tarina perustuu tositapahtumiin, tosin tietenkin nimet ja paikat ovat muutetut.
”Kello oli 7.01 toukokuisena lauantaiaamuna sateen ropistessa ikkunoihin lähes tyhjässä RaKe Logistics Oy:n toimistorakennuksessa. Vaikka oli vasta varhainen aamu, yrityksen toimitusjohtaja Raimo ”Rami” Kettusen kainalot olivat jo likomärät. Se ei johtunut niinkään toukokuisen aamun kosteanhikisestä säästä, vaan siitä vastuun ja vision painolastista, jota hän kantoi harteillaan. Hän odotti päivältä paljon, sillä hänen mielestään sinä päivänä tehtäisiin historiaa. Tällöin nimittäin perinteikäs verkkokaupan varastologistiikkaan erikoistunut perheyritys loikkaisi digitaaliseen ekosysteemiin.
Raimo piti itseään hyvänä johtajana. Hän koki olevansa visionäärijohtaja, vaikka ulkopuolisen silmissä häntä voisi enemmänkin kuvailla budjettikuriin hukkuvana optimistina. Paineita Ramille toi erityisesti se, että hän kävi kaksi vuotta sitten modernin yrityksen johtamista ja visiointia käsittelevän viikonloppukurssin Aalto EE:ssä ja on siitä asti kärsinyt kroonisesta ”uudistusvimmasta”. Hän pelkäsi kuollakseen erityisesti sitä, että hänen äitinsä Raakel ”Raksu” Kettusen johtama RaKen hallitus piti häntä paikoilleen jämähtäneenä ja uudistuskyvyttömänä johtajana. Tämän estämiseksi Ramin tärkeimpänä missiona olikin saada työntekijät sitoutumaan uuteen ”RaKen strategia 2030: Ketterä kasvu ja loikka” -ohjelmaan mahdollisimman hyvin, tosin ilman sitä, että siitä tarvitsisi maksaa ylityökorvauksia tai päivärahoja.
Rami katseli ulos toimistohuoneensa ikkunasta ja näki yrityksensä työntekijöitä pikkuhiljaa kerääntyvän toimistorakennuksen viereisen sadekatoksen alle odottamaan bussikuljetuksen saapumista ja lähtöä kohti Espoon Nuuksiota. Kello 7.35 bussi kaartoikin yrityksen etupihalle. Tällöin Ramikin poistui toimistostaan siirtyen ulos odottamaan linja-autoon nousemista. Pian bussin ovet avautuivatkin ja kaikki siirtyivät bussin sisälle. Hetken odotuksen jälkeen vihoviimeistenkin työntekijöiden ehdittyä paikalle päästiin lähtemään liikkeelle.
”Huomenta kaikille ja tervetuloa yrityksemme yhdistettyyn virkistys- ja kehittämispäivään!”
Bussin aloitettua matkansa Rami nousi seisomaan bussin etuosassa sijaitsevalta istuimeltaan ja puristi kädessään mikrofonia, joka vinkaisi ilkeästi aina, kun bussi osui maantien routamonttuun.
”No niin, jengi hei, huomenta kaikille ja tervetuloa yrityksemme yhdistettyyn virkistys- ja kehittämispäivään! Otetaanpa ne hymyt sieltä esiin, nyt saa rentoutua!” hihkui Rami mikrofoniin ja yritti samalla korjata shortsiensa vyötäröä, joka puristi hieman liikaa. ”Tiedän, että moni teistä miettii, miksi me oikein käytämme lauantaisen vapaapäivän firman piikkiin ja ajetaan kohti Nuuksiota. Mutta mä sanon teille: unohtakaa tämä, sillä tänään me ei olla töissä. Tänään me hitsaudumme heimoksi, yhtenäiseksi perheeksi. Tämä on meidän… Virkistys- ja orientoitumispäivä 2026!”
Bussin takaosasta kuului vaimea, mutta syvä, kollektiivinen huokaus, joka kuulosti siltä kuin ilmat olisivat pihisseet ulos vanhasta uimapatjasta. Kolmannella penkkirivillä istuva pääluottamusmies Seppo ”Säätö” Juvonen ei hihkunut eikä huokaillut, vaan pyöritteli päätään. Hän oli kyyninen arjen realisti, joka on nähnyt ja kokenut urallaan kolmet yt-neuvottelut ja viisi eri organisaatiouudistusta. Seppo katsoi ikkunasta ohi vilistäviä kuusia ja painoi sekuntikellon käyntiin ranteessaan. Seppo oli ottanut mukaan salkkunsa, jonka sisällä oli Logistiikka-alan toimihenkilöiden työehtosopimus, taskulaskin ja kaksi vararengasta pureskelutupakkaa. Hän oli varautunut siihen, että hänen on vahdittava tarkasti TES-pykälien noudattamista, ja lisäksi varmistaa, että työntekijät saavat päivän aikana edes ilmaista makkaraa ja kaljaa kaiken tämän nöyryytyksen vastineeksi.
”Rami”, Seppo sanoi tasaisella äänellä, joka kantautui mikrofonin vinkunan yli ilman vahvistustakin. ”Oliko tästä yhteisestä perheestä sovittu yhteistoimintalain mukaisessa hengessä? Koska jos tää reissu kestää yli kello 16:n, kuuluu porukalle TES:n pykälän 14 momentin mukainen matkapäiväkorvaus. Ja kenen luvalla sä olet itse asiassa päättänyt ottaa vapaapäivän käyttöön virkistyspäiväksi? Maanantaina on porukka varmaan viikonlopun jälkeen kiukkuisia ja rättiväsyneitä.”
Ramin hymy hyytyi hetkeksi, mutta samalla bussin etuosassa istuva, kirkkaanvalkoisiin tennareihin sekä tyylikkääseen ja kalliiseen pellavapaitaan pukeutunut mies kääntyi salamannopeasti ympäri etsien Seppoa silmiinsä. Tuo mies oli Jone ”Impact” Ström. Eli mies, jonka Rami oli palkannut seitsemän tuhannen euron päivätaksalla ”murtamaan siiloja”. Jone tunnettiin konsulttibisneksessä runsaasti englanninkielisiä termejä viljelevänä ”muutosmuotoilijana”, jonka palveluksia ostettiin yrityksiin kalliilla rahalla ”ravistelemaan rakenteita”.
”Tänään me ei mietitä viikonloppua, tänään me katsotaan itseämme peiliin!”
”Hei Seppo, oota, mä nappaan tästä kopin”, Jone sanoi ja näytti Sepolle peukaloa. Jonen hampaidenvalkaisuainetta runsaasti vastaanottaneet hampaat olivat niin valkoiset, että ne loistivat kirkkaina bussin hämäryydessä. ”Mä kuulen sun huolen, Seppo. Se on validi. Mutta hei, unohdetaan hetkeksi ne pykälät ja mennään reippaasti sinne epämukavuusalueelle. Koska siellä se kasvu tapahtuu. Tänään me ei mietitä viikonloppua, tänään me katsotaan itseämme peiliin. Me ollaan matkalla kohti meidän core-identiteettiä.”
Nyt Seppo katsoi Jonea pitkään, sylkäisi mielessään ja teki ruutuvihkoonsa ensimmäisen merkinnän: Klo 08.12. ”Konsultti puhui englantia. Vaadittava riskilisää.”
Reilun puolen tunnin kuluttua bussi kaartoi hieman nuhjuisen lomakeskuksen, ”Nuuksion Helmikanan”, pihaan. Kyseinen paikka oli aikaisemmin toiminut kuntoutuskeskuksena, mutta nykyisin markkinoi itseään trendikkäästi ”luontohotellina”. Kaikesta näki, että tilavuokra on edullinen, vaikka Rami miten esittelikin paikkaa ”uniikkina ja inspiroivana retriittinä”. Kaiken lisäksi Rami sai sieltä hyvän ”synergia-alennuksen”, vaikka hän sitä ei muille kertonutkaan. Sateisesta säätä ja vapaapäivän menettämisestä huolimatta työntekijät nousivat bussista toiveikkaina, odottaen päivältä ensisijaisesti kylmää ja huurteista juomaa sekä saunomista. Bussista ulos ennen muita oli jo ennättänyt konsultti Jone, joka huudatti inspiroivaksi tarkoitettua musiikkia kannettavasta JBL-kaiuttimestaan ja jakoi kaikille päivän osallistujille nimilappuja, joihin kaikkien piti kirjoittaa oma ”voimaeläimensä”. Seppo kuitenkin kieltäytyi tästä tehtävästä ja kirjoitti lappuunsa vain sanan ”veronmaksaja”.
Tämän jälkeen Rami ohjasi ”heimonsa” luontohotellin hieman nuhjuiseen konferenssisaliin, missä tuoksui vanha uimahalli ja hometalo. Salin seinillä oli rivissä roikkumassa haalistuneita kuvia 90-luvun suomalaisista mäkihyppääjistä ja hiihtäjistä. Salin ikkunoista avautui näkymä kohti sateenharmaata suolampea, jossa kellui rikkinäinen pelastusrengas sekä puolikas kuormalava. Näky ei ollut kovinkaan inspiroiva. Jokaisen saavuttua konferenssitilaan ja löydettyään paikkansa, mahdollisimman takaa, Rami nousi seisomaan, rykäisi vihjailevasti ja aloitti tervetuliaispuheensa pitämisen. Hän oli jo etukäteen päättänyt pitää puheensa aurinkolasit päässään ja shortsit jaloissaan, yrittäen näin näyttää mahdollisimman ”rennolta pomolta”. Tämä oli ollut laskelmoitu päätös, sillä hän halusi epätoivoisesti olla kaikkien silmissä ”hyvä jätkä” ja pidetty pomo. Rami kuvittelikin mielessään, että hierarkiat poistuvat sillä, kun hän jättää pikkutakin kotiin ja käyttää puheessaan sellaisia rentoja sanoja kuten esimerkiksi jengi ja bamlata. Rami kuitenkin vahingossa lipsautti heti kättelyssä puheessaan, että virkistyspäivän ohjelmassa oli yhteishengen nostattamista sekä ”matalalla roikkuvien hedelmien poimintaa” eli tehostamiskohteiden etsimistä ryhmissä fläppipapereita hyödyntämällä. Tämän avautumisen seurauksena oli se, että työntekijöiden kasvoilta suli se viimeinenkin hymy. Seppo kaivoi taskustaan ruutuvihkon ja alkoi merkitä minuutteja ylös.
”Tämä ei ole sitten mikään kalvosulkeispäivä, vaan me tultiin tänne nauttimaan ja hitsautumaan yhteen!”
Puheensa päätteeksi Rami esitteli työntekijöilleen myös päivän päätähden Jonin sanomalla esittelyn jälkeen omasta mielestään vitsikkäästi:
”Tämä ei ole sitten mikään kalvosulkeispäivä, vaan me tultiin tänne nauttimaan ja hitsautumaan yhteen! Mutta käydään nyt kuitenkin nää Jonen kuusitoista PowerPoint-settiä läpi ennen kuin siirrymme ulos.”
Kukaan ei tälle vitsille nauranut. Jone nousi ylös tuoliltaan ja ryhtyi liittämään läppäriään piuhoihin. Mutta kaikki ei tapahtunutkaan niin kuin Strömsössä, sillä netti ei suostunut toimimaan. Netin toimimattomuus oli suuri pettymys Jonelle ja hän olikin raivona siitä, kun hän ei voinut käyttää tilan Wi-Fi:ä omassa show’ssaan. Erityisesti häntä harmitti asiassa se, että tämän takia hän ei voinut näyttää ”todella dynaamista” esitystään suoraan Canvasta, vaan joutui liittämään PowerPoint diansa ”tikun” kautta läppärilleen ja piirtämään käsin fläppitaululle, jonka teline on vinossa ja jossa välineenä oli vain yksi tussi.
Jonen pitkän, ”dynaamisen” ja englanninkielistä jargonia täynnä olevan alustuksen, jota kukaan ei jaksanut kuunnella kymmentä minuuttia pidempään, jälkeen tarjoiltiin pitkään odotettu välipala. Ramin etukäteen mainostamaksi ”Premium-kesäbuffetin välipalaksi” paljastui kolme termospullollista haaleaa kahvia ja sen palanpainikkeeksi kuivuneita korppuja. Rami selitti pettyneille päivän tarjottavien olevan ”back to basics -tyyppistä maadoittumista”.
Välipalan jälkeen siirryttiin ulos suolammen rannalle. Siellä Jone jakoi porukan tiimeihin, minkä jälkeen hän huudahti intoa täynnä:
”Hei jengi! Nyt aluks me hieman tutustutaan toisiimme. Tää on tärkeää, sillä jos me ei tunneta toisiamme, ei me kyetä myöskään luottamaan toisiimme. Trust is all we got!” Tehdäänpä ekaks pareittain luottamuskaatuminen, ”The Trust Fall”! Tällä simuloidaan radikaalin psykologista turvallisuutta ryhmädynamiikassa. Seppo ja Rami, tulkaa te ensin tänne malliks.”
”Mä luotan suhun, Seppo!”
Rami ja Seppo katsoivat toisiaan hieman pelokkaan näköisinä, mutta nousivat kuitenkin ylös lähestyen toisiaan. Rami asettui seisomaan porukan eteen, sulki silmänsä, hymyili autuaasti ja kaatui taaksepäin huutaen samalla:
”Mä luotan suhun, Seppo!”
Seppo ei ehtinyt kuitenkaan ottamaan Ramia kiinni, koska hänellä oli juuri sillä sekunnilla kesken TES-opuksen selaaminen (”Pykälä 22: Työnantajan vastuu omista päätöksistään”). Näin Rami jysähti suoraan märkään suohon. Hetken oli täysin hiljaista, mutta Jone yritti epätoivoisesti pelastaa tilanteen analysoimalla Ramin kaatumista:
”Tämä oli loistava simulaatio siitä, mitä tapahtuu silloin, kun organisaation tuki pettää alta. Erittäin reflektoiva ja mieleenpainuva hetki! Ottakaa opiksenne!”
Rami nousi suosta vaatteet litimärkinä nostaen päästään pudonneet ja kastuneet aurinkolasit takaisin silmilleen. Osa henkilöstöstä katsoi Ramia hieman vahingoniloisena, osa taas säälien hänen yrittäessään ottaa tilanteen uudelleen hallintaansa. Tämän tehtävän lopputuloksena oli kuitenkin se, että kukaan muu ei enää suostunut suorittamaan luottamuskaatumista. Heimoutumisessa oli siis havaittavissa säröjä. Onneksi kuitenkin Jonen ”tehtäväkansiossa” oli muitakin yhteistyön lujittamisleikkejä”. Hän uudelleen innostuneena huudahtikin kaikille:
”Hei, seuraavan tehtävän avulla me pyritään purkamaan työpaikkamme siiloja, Dismantling the Silos!” Nyt on tärkeää panostaa osastojen sisäisen ja niiden välisen kommunikaation tehostamiseen ja rajapintojen sulattamiseen.”
Jone jakoi työntekijät pareihin, joista parin toisella osapuolella oli silmät sidottuna yrityksen logolla varustetulla lippahatulla toisen ohjatessa ohjaa häntä ääntään käyttämällä ”haastavan vihollismaaston” läpi. Tehtävä lähtikin aluksi hyvin liikkeelle, mutta sitten varaston vanhemmat työntekijät keksivät ottaa tämän harjoituksen eräänlaisena kostoalustana. He ohjasivat toisiaan ”vahingossa” päin nokkospuskia ja suolammen lähistöllä sijaitsevien ulkorakennusten suljettuja ovia. Seppo puolestaan ohjasi Ramia niin, että Rami päätyi seisomaan suoraan metsän reunassa sijaitsevan muurahaispesän päälle, Sepon samalla selittäessä rauhallisesti: ”Vähän vielä vasempaan, Rami, siellä odottaa se uusi markkinarako.”
”Jokaisessa firmassa on tärkeintä muistaa agility ja ketteryys, jotta homma toimii”
Joni näki tämänkin tehtävän menevän päin prinkkalaa, mutta hän ei vielä masentunut, vaan päätti vielä kerran yrittää:
”Hei porukka! Tulkaas vielä tänne. Tehdään vielä yks tehtävä samalla jengillä. Jokaisessa firmassa on tärkeintä muistaa agility ja ketteryys, jotta homma toimii. Kaikilla organisaatioilla pitää olla riittävästi kykyä reagoida disruptiivisiin markkinamuutoksiin reaaliajassa.”
Sen sanottuaan Jone antoi tehtäväksi koko porukalle rakentaa varastosta raahatusta raakalaudasta ja narusta suolammen rannalle ”sillan tulevaisuuteen”. Rami yritti johtaa porukkaa edestä, mutta astui lenkkarillaan mutalampeen ja suuttui, kun kukaan ei ollut ”kopannut hänen visiotaan”. Samaan aikaan Seppo piti varjokokousta grillikatoksessa, jonne pääosa työntekijöistä oli pikaistuksissa linnoittautunut, koska he olivat huomanneet, että etukäteen heille luvattu ”kesäinen Premium-buffetlounas” tarkoittikin itse asiassa itsegrillattavia HK:n Sinisiä, halpoja kabanossimakkaroita ja alkoholitonta ykkösolutta. Tästä Sepon muistikirja sai taas lisää tekstiä sivuilleen.
Ennen virkistyspäivän ohjelman päättymistä Jone pyysi vielä puheenvuoron itselleen. Analyysissään hän totesi päivän olleen ”äärettömän disruptiivinen ja reflektoiva”. Tämän sanottuaan hän keräsi kiireessä kamppeensa ja tilasi taksin firman piikkiin vedoten laskutettavien tuntien täyttymiseen sekä siirtymiseen seuraavaan ”high-level-asiakastapaamiseen”. Hänen lähdettyään kokoushuoneen fläppitaululle jäi vain hätäisesti piirretty kolmio, jonka huipulla luki VISIO ja pohjalla MINÄ. Jonen lähdön jälkeen Rami yritti pelastaa päivän pitämällä julistamalla tekoreippaasti, miten ”haasteet hitsasivat heidät yhteen”. Seppo puolestaan päätti ilmoittaa Ramille, että liittoon oli jo laitettu viestiä työturvallisuusriskistä liittyen Ramin mutaan uppoamiseen. Lisäksi hän päätti kovistella Ramia siitä, että saunajuomiksi pitää ehdottomasti saada niitä etukäteen luvattuja ”oikeita juomia”.
Kello 16.05 yhdistetyn virkistys- ja kehittämispäivän virallinen ohjelma oli vihdoinkin ohi. Kaikki olivat yhä likomärkiä ja koko päivän jatkunut sade kuvastikin hyvin kaikkien päivään osallistujien kokemaa tunnelmaa. Seppo oli jo kirjannut muistikirjaansa: ”Vaadi Ramilta kostean päivän lisää. Tunnelmaa hieman kohotti kuitenkin se, että pian heitä odottaisi kuuma sauna, lämmin ruoka ja kylmät juomat. No, todellisuus latisti porukan fiiliksiä, sillä pian osoittautui, että sauna ei ollutkaan kuuma, vaan haalea, päivällinen koostui kylmästä salaatista ja kabanosseista, jotka piti itse grillata sekä saunajuomiksi paljastui pari laatikollista huoneenlämpöisiä ykkösoluita. Seppo sai taas lisää kirjattavaa.
Kello oli puoli seitsemän illalla, kun vihdoinkin tapahtui kaikkien kauan odottama hetki. Tilausajobussi nimittäin käynnisti moottorinsa Nuuksion Helmikanan parkkipaikalla. Bussin lähdettyä liikkeelle sen sisällä tuoksui palanut makkaranrasva, hyttysmyrkky ja syvä, yhteinen huojennus siitä, että päivä oli ohi.
Rami istui bussin etupenkillä luottamuskaatumisen jäljiltä kastuneissa shortseissaan, joiden toisessa lahkeessa oli kaatumisesta aiheutunut vekki ja toisessa iso vihreä suosammaltahra. Silmät viirussa hän kääntyi katsomaan väsynyttä laumaansa.
”Kiitos jengi. Mä tunnen, että me ollaan nyt eri sivulla kuin aamulla oltiin. Nyt me ollaan hitsauduttu yhteen”, sanoi Rami, mutta hänen äänestään puuttui aamuinen puhti ja luottamus. Samassa hän katsoi Seppoa, joka istui omalla paikallaan muistivihko kädessään naputellen samalla taskulaskintaan.
”Seppo”, Rami sanoi hiljaa. ”Mikä oli päivän loppusaldo?”
Seppo ei nostanut katsettaan laskimesta. ”Kaksi lievää työtapaturmaa, yksi lievä myrkytystila siitä konsultin tarjoamasta ’vihersmoothiesta’ sekä yhteensä sataviisikymmentäkuusi ylityötuntia, jotka lähtevät maanantaina maksuun lauantailisillä lisättyinä. Lisäksi varaston pojat ilmoittivat, että jos se konsultti tulee vielä kerrankin puhumaan heille ”agilitystä ja ketteryydestä”, he kapinoivat ja aloittavat korpilakon.”
Rami nielaisi ja katsoi ikkunasta ulos. Bussi kurvasi Kehä III:n varressa sijaitsevan bensa-aseman pihaan.
”Pidetäänkö viiden minuutin… tota… fysiologinen tauko?” Rami ehdotti varovasti.
Ennen kuin bussi oli edes pysähtynyt, ovet lennähtivät auki. Koko yrityksen henkilökunta – varastomiehet, toimistosihteerit ja trukinkuljettajat – ryntäsivät ulos yhtenä rintamana, täydellisessä synkroniassa ja ilman yhtäkään konsultin ohjetta. He marssivat suoraan huoltoaseman kylmäkaapeille, ostivat jokainen kaksi kylmää lonkeroa tai vahvaa olutta sekä istuivat sateen jo päätyttyä huoltoaseman takapihalle betoniporsaiden päälle nauttimaan toukokuisesta lämpimästä ilta-auringon paisteesta.
”Siellä ne sun siilot nyt murtuu. Ihan ilman ryhmäleikkejä, PowerPoint-dioja ja fläppitaulua”
Seppo katsoi ikkunasta tätä näkyä, otti taskustaan jo paljon käytetyn ruutuvihkon ja veti viivan päivän kohdalle. Hän vilkaisi Ramia, joka istui yksin kuskin takana pureskelemassa kylmää grillimakkaran jämää.
”Katsohan Rami”, Seppo sanoi ja osoitti takapihalla nauravaa porukkaa. ”Siellä ne sun siilot nyt murtuu. Ihan ilman ryhmäleikkejä, PowerPoint-dioja ja fläppitaulua. Kannatti tulla tänne.”
Maanantaina varastolla kukaan ei puhunut mitään strategiasta tai visiosta. Mutta kaikki muistivat sen päivän, kun toimitusjohtaja kaatui selälleen suohon ja konsultti pelästyi kyykäärmettä. Ja ne muistot jos mitkä lisäsivät henkilöstön yhteishenkeä.”
”Parhaat ideat syntyvät aina silloin, kun johto ei ole paikalla mikromanageeraamassa”
Mikä on tämän tarinan opetus? No, ainakin se, että suomalaista työntekijää ei kukaan voi väkisin pakottaa luomaan yhteishenkeä ja innovoimaan johdon ukaasilla, mutta hänet voi kyllä pakottaa syömään haaleaa makkaraa sateessa sekä juomaan lämmintä ykkösolutta huonosti lämmitetyssä saunassa. Todellinen ”yhteishenki” ja ”siilojen murtuminen” ei synny kalliiden konsulttien fläppitauluharjoituksista ja tekoreippaista ryhmätehtävistä, vaan siitä yhteisesti koetusta kurjuuden kokemuksesta, kun johto yrittää naamioida organisaation säästökuurin ja lisätyön tekemisen ”virkistyspäiväksi”. Loppujen lopuksi parhaat ideat syntyvät aina silloin, kun johto ei ole paikalla mikromanageeraamassa, vaan antavat työntekijöiden olla riittävän rauhassa. Hyvä yhteishenki ja hyvät ideat syntyvät parhaiten silloin, kun työntekijät tuntevat olevansa arvostettuja sekä kokevat työnsä olevan merkityksellistä. Työnimu ja hyvä yhteishenki syntyvät sallimisesta, ei pakottamisesta tai jatkuvasta yksityiskohtiin ulottuvasta valvonnasta ja työn yksityiskohtiin puuttumisesta.
Tämän veijaritarinan myötä toivotan lukijoilleni oikein rentouttavaa kesää! Tapaamme seuraavan blogikirjoituksen merkeissä kesäloman jälkeen elokuussa. Mukavaa loma-aikaa kaikille!
Esa Lehtinen
Tarvittaessa olen valmis pitämään innostavia teemaluentoja erilaisissa organisaatioissa niin johtajuudesta, johtamisen eri alueista kuin myös työyhteisöjen toiminnan kehittämisestä. Näitä luentoja on mahdollista pitää myös etäluentoina. Yhteyttä minuun voi ottaa joko puhelimitse: 0500-699818 tai sähköpostitse esa.lehtinen@kec.fi