”Konsultin vieraskynä” –sarjassa eri aloilla toimivat johtamisen ja työelämän asiantuntijat kertovat näkemyksiään oman työnsä haasteista. Ensimmäisenä on vuorossa Vantaalla sijaitsevan Foibekartanon toimitusjohtaja Ulla Bromsin erittäin ajankohtainen puheenvuoro hyvästä vanhustenhoivasta, jossa arvot ovat kunnossa.
Iäkkäiden ihmisten määrän kasvusta on ollut tietoa jo pitkään. Vanhojen paljon apua tarvitsevien ihmisten tuen muodot ovat muuttuneet yhteiskunnan vaurastumisen myötä tuotantolähtöisiksi, tarpeettomasti sairaalamaailmaa mukaileviksi ja varsin passivoiviksi. Tavallinen hyvä oman näköinen elämä rosoisuuksineen on unohtunut vanhojen, apua tarvitsevien elämästä. Elämästä on tullut turhaan kliinistä, mielenkiinnotonta ja vanha ihminen ei ole tekemässä oman arkensa päätöksiä. Olimmeko jostain syystä unohtaneet oikeuden omaan elämään ja siirtyneet tarpeettomasti ihmisen passiiviseksi hoitamiseen? Oli siis syytä ryhtyä pohtimaan toisenlaista tapaa mahdollistaa hyvä, oman näköinen, arvokas ja merkityksellinen elämä iästä ja mahdollisesta toimintakyvyn rajoitteista huolimatta. Siirtyminen yhteiselle vuorovaikutuksen kentälle oli aiheellista ja oli tärkeää yhdistää kaikkien voimat ja osaaminen siten, että iäkäs ihminen on keskiössä toimijana. Resursseja ei voi olettaa olevan tulevaisuudessa nykyistä enempää ja siksi on oleellista saada muutos asenteeseen ja siihen työnteon tapaan, jolla iäkkäiden apua tarvitsevien elämää tuetaan. On löydettävä arvostava, erilaisia voimavaroja hyödyntävä yhdessä tekemisen yhteisöllinen kulttuuri. Tälle tielle lähdettiin Foibekartanossa toukokuussa 2015.
Foibekartanolla on loistavat puitteet aidon hyvän elämän yhteisön ja luokseen houkuttelevan (attraktiivisen) alueen rakentumiseen. Laajalla puistomaisella ja helppoa luonnossa liikkumista tukevalla Foibekartanon alueella sijaitsee viisi asuinkerrostaloa ja asukkaiden yhteisen kokoontumisen päätalo runsaine yhteisöllisine tapahtumineen ja hyvinvointikadun palveluine. Alueella asuu lähes 300 iäkästä ihmistä monimuotoisesti. Ympärivuorokautisesti apua tarvitsevat asuvat Hyvän elämän palvelutalossa eli ns. tehostetussa palveluasumisessa. Valtaosa asukkaista asuu omatoimisesti ja saa apua yhteisön mukaan houkuttelevasta Hyvän elämän kotipalvelusta silloin kun tarvitsee. Lyhytaikaisesti voi asua Hyvinvointihotellissa ja olla osana yhteisöä. Foibekartanolla työskentelee noin 100 ihmistä erilaisissa uuden työn rooleissa mahdollistaen hyvää elämää yhdessä asukkaiden kanssa. Koska kyseessä on ihmisten koti, asuu Foibekartanolla kanoja, lampaita, kissoja ja kartanon Maisa-koira. Kartanolla huolehditaan yhdessä myös kasvimaasta ja puutarhasta ja kokoonnutaan päivittäisiin, vuodenaikoja mukaileviin tapahtumiin ja ollaan someaktiivisia. Kuinka Foibekartanon hyvän elämän yhteisö ja asukkaiden arjessa aikaansaatu merkittävä muutos laitosmaisesta asumisesta aidoksi kodiksi saatiin syntymään?
Rikas yhdessä tekemisen tarina on vaatinut tinkimätöntä otetta arjessa elävien arvojen esilletuomisessa ja vision, johtamisen ja kouluttautumisen merkityksen korostamista. Tärkeimpänä ohjaavana tekijänä on selkeä, helposti ymmärrettävä asiakaskokemukseen pohjautuva (1) visio. Muutos on edellyttänyt avoimen ja valmentavan (2) johtajuuden vahvistamista ja yhdessä tekemisen suuntaa. Koko yhteisönä on ollut oleellista oivaltaa (3) elinikäisen oppimisen, jatkuvan yhteiskehittämisen, itsensä johtamisen ja kouluttautumisen merkitys. Vaivaa on haluttu nähdä yhdessä tekemisen ja yhteisön vahvistumisen eteen.
”Selkeä, helposti ymmärrettävä visio antaa suunnan”
Visio rakennettiin yhdessä henkilöstön kanssa ideoiden hyvän elämän konkreettisia elementtejä. Visiota testattiin keskustelemalla asukkaiden kanssa mitä heidän mielestään hyvä elämä on. Keskustelua käytiin perusteellisesti miltä ihmiskäsitys- ja arvopohjalta työtä ja yhdessä tekemistä viedään eteenpäin.
Lähdimme kesäkuussa 2015 joukolla talon ulkopuolelle pohtimaan koulutushankkeen merkeissä vanhuspalvelujen uutta suuntaa. Ideoimme nopeasti käyttöön otettavia pieniä arjen elämyksellisiä uudistuksia. Tärkeimpänä voimavarana oli oikea asenne asukkaiden hyvän arjen mahdollistumiseen. Kokeilut ja uudet toimintatavat sovittiin otettavaksi käyttöön rikkaalla mielikuvituksella, ripauksella yltiöpäisyyttä, arjen viisaudella ja olemassa olevilla resursseilla. Keskustelimme valmentavasta otteesta, ihmisen kohtaamisesta, kunnioittavasta puhetavasta, seurustelutaidosta ja ylipäätään vuorovaikutuksen korkean laadun oleellisuudesta päivittäisessä auttamisessa ja arjen elämyksiin liittyvissä hetkissä. Kannustava suhtautuminen myös kollegojen kehittämisideoihin nousi esille. Asukkaiden elämän on oltava kaiken keskiössä ja vanhuspalveluissa onkin kyse vain yhdestä prosessista eli itse elämästä. Taustalla on ajatus siitä, että vanhuus ei ole sairaus, vaan yksi elämän vaihe, vaikka paljon sairauksia saattaa vanhuuteen kuuluakin. Eiväthän ainoat odotettavat vuorovaikutustilanteet voi paljon tukea tarvitsevalla olla ainoastaan hoitoon ja sairaanhoidollisiin tilanteisiin liittyviä vaan elämää ilahduttavia ja kiinnostavaa tekemistä – oikeaa elämää. Ketterästi otimme tuolloin heti digiloikan, avasimme digitaalisia ikkunoita ja ryhdyimme Twitter-aktiiveiksi, mikä selvästi lujitti yhteisöä opetteluhaasteista huolimatta. Valokuvat ja videot olivat oiva keino konkretisoida arjen elämyksiä ja yhteisöllisyyttä. – Kahden päivän yhteenvetona kirjasimme ehdotuksen konkreettiseksi visiolauseeksi: Tämä on se koti, johon tahdon asettua loppuelämäkseni. Onnellisena.
Konkreettisten arjen tekojen kautta löysimme asukaskokemukseen nojaavan arvopohjan. Yhtenä tärkeimmistä elementeistä visiossamme pidämme ihmiskäsitystä, jossa jokainen on oman elämänsä omistaja ja päätösten tekijä. Ikävä kyllä oman elämän omistajuuden kunnioittaminen tuntuu välillä unohtuvan apua tarvitsevien asumispalveluissa. Tärkeä osa ammattitaitoa on kyky houkutella asukkaita mukaan ja nähdä millaiset arjen päätökset ovat kullekin mieluisia. Viimeisten vuosien on tärkeää olla arvokkaita ja kullekin oman näköisiä. Ryhdyimme ketterästi tuumasta toimeen toteuttamaan kokeiluja hyvän elämän ja kylämäisen yhteisön mahdollistumiseksi. Kannustimme kehittämisessä oman mukavuusalueen ylittämiseen, uusiin haasteisiin astumista. Ketterien kokeiluaskelien avulla saimme nopeasti palautteen ideoiden kehityskelpoisuudesta. Koska vanhalla ihmisellä ei ole aikaa odottaa, vaan hänen aikansa on nyt, sopii ketterä kehittäminen mitä parhaiten juuri vanhuspalveluihin. Päätimme, että kehittämisessämme olemme rohkeita emmekä pelkää virheitä, vaan otamme ne vastaan hyvän opin kannalta.
Laajensimme somenäkyvyyttä ja edelläkävijänä aloitimme ensimmäisenä vanhuspalvelupaikkana päivittäisten Periscope-lähetysten lähettämisen tammikuussa 2016 yhdessä asukkaiden kanssa. Tämä toimi myös oivana erottautumistekijänä ja on tärkeä osa mainekuvan rakentumista. Asukkaat innostuivat juontamaan lähetyksiä, joissa on keskusteluja ja haastatteluja, jumpataan joukolla ja tervehditään kotieläimiä ja keskustellaan päivän ohjelmasta. Ulkopuolisilla ja Foibekartanolla asuvilla on kotoaan käsin mahdollisuus olla mukana yhteisön elämässä älylaitteiden avulla virtuaalisesti. Jokainen Foibekartanolla työskentelevä on omalta osaltaan vastuussa mainekuvasta ja viestinnästä. Tärkeänä asiana myös itsemääräämisoikeuteen kuuluvana koimme, että vanha ihminen saa näkyä, hänen äänensä saa kuulua, samoin kuin arki, juhlat ja elämä, jota Foibekartanolla eletään. Haluamme rakentaa omaa työtämme näkyväksi, uskottavaksi ja halutuksi myös osana yhteiskunnallista keskustelua. Koimme tärkeäksi näyttää millä asenteella työtä tehdään oivaltaen sen, että on tärkeää kertoa arjesta asukkaiden läheisille, uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi ja myös henkilöstörekrytoinnin vuoksi. Tunne yhdessä onnistumisesta oli hieno ja palaute asukkaiden digiaktiivisuudesta sai kiitosta. Huomasimme digitaalisuuden yhteisöä lujittavan voiman.
Koska kyseessä on ihmisten koti, oli syytä tietoisesti hylätä sairaala- ja laitosmaisen ja tuotantolähtöisen sanaston käyttö ja muutimme käyttämäämme terminologiaa. Esimerkiksi ei ole mitään syytä puhua osastoista, vaan ihmisten kodeista. Hoitaja-termin sijaan puhumme kaikista soteammattilaisista Hyvän elämän valmentajina. He mahdollistavat ja kannustavat kutakin oman näköiseen hyvään elämään. On syytä käyttää puheessamme aktiivimuotoa kuten ”mennään yhdessä ulkoilemaan”, ei puhuta ulkoilutuksesta. Tai vastaavasti käydään mieluummin peseytymässä, suihkussa tai saunomassa kuin puhuttaisiin suihkutuksesta. Vaikka asukas aidosti voi tarvita huomattavasti apua näissä asioissa, on aktiivinen puhetapa oleellinen ja ohjaa tekemisen ja vuorovaikutuksen suuntaa. Puhetavan on oltava kunnioittava, arvostava ja empatiaa osoittava. Emme myöskään puhu virikkeistä vaan yhdessä tekemisestä, arjen askareiden tekemisestä ja harrastamisesta. Emmehän omien ystäviemmekään kesken puhu virikkeistä. Puhuttu kieli on yksi tärkeä elementti, jolla tie parempaan, arvostavaan kulttuuriin aukeaa. Puhe vaikuttaa ajatteluun ja ajattelu tuottaa käytöksen, joten tinkimätön uuden terminologian käyttöönotto on ollut ehdoton muutosprosessissa. Maailma muutetaan vuorovaikutushetki kerrallaan.
Tarkoitus ei ole päästä helpolla, vaan asukkaittemme kanssa tehdään arjessa yhteisiä asioita ja nähdään vaivaa hyvien ja elämyksellisten pienten ja suurten arjen hetkien eteen. Tämä tekee työstä mielekästä, nostaa persoonia esiin ja vahvistaa itseohjautuvuutta ja tukee ryhmää. Eletään siis täyttä elämää iloine ja murheine. Järjestetään yhdessä juhlia ja tehdään arkeen pieniä elämyksiä. Valmentava ote koskee koko henkilöstöä kuvastaen asukkaille annettua lupausta. Yhteisössä ja vanhan ihmisen kotona eletään elämää, jossa läsnäolija on koko olemuksellaan mukana ja tuo myös harrastuneisuutensa käyttöön. Valintamme tuotantolähtöisestä toimintatavasta yhteiselle vuorovaikutuksen kentälle, jossa asukkaan rikas elämänkokemus on käytössä, on ollut tietoinen ja oikea valinta.
”Jatkuvasti kehittyvä johtajuus”
Panostimme alusta asti uudenlaiseen johtajuuteen. Vastuusuhteet ja toimintatavat haastettiin uudessa organisaatiossa selkeämmiksi, mutta joustaviksi ja roolirajoja ylittäviksi. Näimme vaivaa avoimen keskustelukulttuurin eteen ja kävimme rehellisiä keskusteluja rooleista ja siitä kuinka kaikki saadaan kulkemaan samaan suuntaan. Johtamisen näkökulmasta uusi yhdessä kehittämisen kulttuuri edellytti vahvaa läsnäoloa, kuuntelemista, keskustelemista ja ristiriitojen sietämistä.
Vaikka itsensä johtamiseen ja tiimien itsenäisyyteen haluttiin tähdätä, ei se tarkoittanut johtajuuden merkityksen vähenemistä. Päinvastoin. Johtajuuden oli vahvistuttava ja muutettava muotoaan tilanteiden ja yhteisön kehittymisen myötä. Se tarkoitti rohkaisua, innostamista, valmentavaa otetta, ihmisiin luottamista ja rohkeutta tuoda vaikeat asiat esille sekä osaajien esille nostamista ja saavutuksista iloitsemista. Se tarkoitti avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja rohkeaa kritiikille altistumista.
Ymmärrettävästi läpinäkyvyys ja rohkea haasteista puhuminen herättivät hämmennystä. Osa henkilöstöstä kummeksui avoimuutta ja valtakirjaa toiminnan kehittämisessä eivätkä kaikki välttämättä olleet valmiita ottamaan vastuuta itsensä johtamisesta. Uuden suunnan kyseenalaistamien oli täysin ymmärrettävää ja odotettavaa ja vei lopulta kehitystä yhä paremmin ja perustellummin oikeaan suuntaan. Luottamus ihmisiin kuitenkin kasvoi yhdessä vapauden, vastuun jakamisen ja käytännön tekojen kautta. Saimme todistaa upeita kasvutarinoita, kun vapautta ja vastuunkantoa osattiin hyödyntää viisaasti. Monen osaaminen nousi aivan uudelle tasolle. Olemmekin saaneet jakaa kokemuksiamme ja kehittämiämme ideoita ulkopuolisille kiinnostuneille ja samalla surutta poimineet muilta hyviä ajatuksia jalostettavaksi.
Meillä on kunnia saada olla vieraana asukkaiden kodeissa, joiden asukkailla on enenevässä määrin muistisairauksia. Tämä tarkoittaa suurta luottamuksen osoitusta ja edellyttää korkeaa moraalia, vahvaa etiikkaa, arvostavaa ja hyvää käytöstä. Tähän tarvitaan hyvä joukkue, joka koostuu osaavista ammattilaisista, joista jokainen seisoo omasta halustaan arvojemme ja visiomme takana. Epäkohtiin tai huonoon käytökseen puututaan tietenkin välittömästi. Koska kyseessä on apua tarvitsevien vanhojen ihmisten elämä, ei ole reilua eikä oikein, jos joukossa on sellaisia, jotka eivät tätä työtä aidosti halua tehdä. Siksi rekrytointi on edellyttänyt tarkkanäköistä valikointia ja rohkeutta asettaa oikeat henkilöt oikeisiin positioihin. Uuden työn toimintamallivaatimukset ovat tulleet vanhuspalveluun ja sopivat sinne hyvin, aivan kuten uusi työ on läpäisemässä koko yhteiskunnan. Hyvä niin, koska asenne ohjaa työtämme.
Työtämme vanhuspalveluissa ovat ohjaamassa myös säädökset, luvat ja sopimukset. Lisäksi omavalvonta on aiheellinen kehittämisen ja seurannan työkalu. Suurin asiakkaamme, Vantaan kaupunki, on hoitanut hyvässä hengessä valvontaa yhteistyössä Aluehallintoviraston (AVI) kanssa yllätyskäynteineen. Valvonta on tapahtunut rakentavassa yhteistyössä. Haastavista asioista on keskusteltu kumppanuushengessä ja luottamusta on varmasti tukenut avoimuusperiaatteemme ja se, että olemme vastuullisena toimijana reagoineet havaittuihin epäkohtiin viipymättä. Olemme myös saaneet pyytäessämme arvokkaita käytännön neuvoja.
Kulttuurimuutos hyvään elämään on edellyttänyt johtajana vastuun ja vallan jakamista, esimerkkinä toimimista, itsensä tuntemista, ristiriitojen sietämistä, virheistä oppimista ja rosoisuuden ja keskeneräisyyden viehätyksen oivaltamista. Se on tarkoittanut resurssiviisautta, edelläkävijän rohkeita keskustelunavauksia ja vaikeita päätöksiä – huolimatta ajoittaisista jännityksen sekaisista tunteista.
”Oppiva organisaatio kehittäjänä”
Muutoksen läpiviemisen yhtenä tärkeänä keinona on ollut työssä oppiminen ja yhdessä kouluttautuminen osaamisperusteisen ja asiakaslähtöisen ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti. Oppivan organisaation, jatkuvan itsensä kehittämisen ja yhteiskehittämisen ajattelutavan omaksuminen ovat olleet oleellisia tekijöitä kulttuurimuutoksessa. Oppimisen mahdollisuuksia on tarjolla monipuolisesti ja opittua tietoa jaetaan avoimesti. Mm. someosaamiseen on mahdollisuus saada käytännön opastusta ja osaaminen leviää toinen toista neuvoen. Olemme kouluttautuneet laajalla rintamalla tuotekehitykseen ja johtamiseen useissa aalloissa siten, että kaikki opiskeluun liittyvä tehdään omassa työssä kokeilukulttuurihengessä asukkaiden kanssa strategiaa (onnistumissuunnitelmaa) käytäntöön vieden ja kehittäjäorganisaatiota vahvistaen.
Erilaista osaamista omaavien yhdessä opiskelu on osoittautunut erinomaiseksi ja innostavaksi tavaksi vahvistaa yhteisön yhteistä suuntaa. Aloitimme hiljattain jälleen uuden koulutuksen reilulle 20 hengelle, jossa käsitellään yhdessä koko joukolla uuden työn teemojen kautta työn ja yhteisön kehittämistä. Samassa ryhmässä opiskelevat suorittavat kukin joko johtaminen, lähiesimiehen tai tuotekehittäjän tutkinnot. Osaaminen saadaan virtaamaan ja ymmärrys toisen osaamisalueista lisääntyy. Selvästi yhdessä kouluttautuminen antaa hyvät raamit asukaskokemukseen perustuvaan ajatteluun ja pakottaa testaamaan miten arvot toimivat käytännössä. Yhdessä kouluttautuminen kannustaa yhteiskehittämiseen ja vahvistaa yhteisöä.
Siistijät eli Hyvän arjen mahdollistajat ovat kouluttautuneet ryhmänä oman työn käytännön pulmia ratkoen. Tärkeäksi olemme nähneet myös jokaisen lääkeasioista huolehtivan Hyvän elämän valmentajan osaamisen varmistamisen. Standardoidun suhteellisen vaativan lääkelupatestin käyttöönotto osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Foibekartanolla opiskellaan myös lähihoitajan tutkintoja oppisopimuksella.
Tärkeää on osaamisen ja asenteen jakaminen. Otimme jo loppuvuodesta 2015 käyttöön ns. Oppimisen polut-kehittämisen. Koska henkilökunta kartanon alueella on yhteistä, on arvokasta, että kukin Hyvän elämän valmentaja vuorollaan käy tutustumassa elämiseen eri puolilla kartanoa. Näin oma osaaminen saadaan levitettyä ja aina toisten toimintatavoista ja yhdessä tekemisen kulttuurista on oppimista. Osaamisen jakamisella varmistetaan laatu ja toimintatavat joutuvat myönteisessä mielessä koetukselle. Oppimisen poluilla olleet kokoontuvat säännöllisesti kahvikupin ääreen esimiesten ja johdon kanssa ja jakavat kokemuksiaan ja kehittämisajatuksiaan.
Foibekartanolla on hyödynnetty myös työvoimapoliittisia koulutushankkeita kuten muutosmuotoilukoulutuksessa olevia osana yhteisöä. Lisäksi olemme toteuttaneet yhteistyössä työvoimahallinnon kanssa kaksi erillistä kolmen kuukauden Hyvän elämän valmentajien koulutusta työttömille tai työttömyysuhan alla oleville sotealan ammattilaisille. Tämäntyyppinen aidosti työssä opeteltu kokeilukulttuurin, yhdessä tekemisen ja uuden työn ajattelun tapa tuotti meille hyvän joukon taloon rekrytoituja osaajia, joiden työskentelyssä hyvä elämä, yhdessä tekeminen ja iäkästä ihmistä arvostava toimintatapa ovat keskiössä. Asukkaat ja koko henkilöstö osallistui rekrykoulutettavien opiskeluun ja näin saatiin nopeasti arvokasta palautetta. Ryhmän työskentely Foibekartanolla sai aikaan positiivista säpinää koko talossa. Rekrykoulutuksen ja kulttuurimuutosprosessin aikana saamamme kokemus on herättänyt kiinnostusta sotealan ammatillisessa koulutuksessa. Olemme saaneet viedä viestiä millaista asennetta, työelämätaitoja ja osaamista vanhuspalvelupuolella tarvitaan ja olemme ottaneet kantaa mm. lähihoitajien koulutukseen yhteistyössä oppilaitosten ja opetushallituksen kanssa.
Yhdessä onnistuminen on varmasti yksi hienoimpia kokemuksia, josta olemme saaneet iloita. Selkeä yhdessä mietitty visio on kiistatta ollut tärkeä suunnan osoittaja. Nyt meillä on paljon näyttöä siitä, että suunta vastuullista yhteisöllisyyttä tukevaan ja vanhan ihmisen hyvän, merkityksellisen ja oman näköisen elämän mahdollistumiseen on valittu oikein.
Ulla Broms