Oletko Sinä, tai onko esimiehesi, ”johtaja helvetistä”?

Kaikki johtajat voidaan raa’asti yksinkertaistaen jakaa kahteen ryhmään: hyviin ja huonoihin johtajiin. Sitten on tietenkin vielä olemassa kolmas ryhmä, johon Sinutkin voidaan laskea, eli huonot johtajat, jotka kuitenkin luulevat viimeiseen asti olevansa hyviä johtajia. Sillä hyvä johtajahan Sinä kuvittelet olevasi. Sinunlaisia johtajia on valitettavasti vieläkin monenlaisissa työyhteisöissä organisaation koosta ja toimialasta riippumatta. Voit toimia niin julkisella, yksityisellä tai ns. kolmannella sektorilla. Myöskään sukupuolellasi, iälläsi, koulutuksellasi, hierarkkisella asemallasi tai työkokemuksellasi ei ole tässä asiassa mitään merkitystä. Tietenkin mitä suurempi ”pomo” olet omassa organisaatiossasi, sitä enemmän Sinulla on mahdollisuuksia vaikuttaa työyhteisösi ilmapiiriin ja viihtyvyyteen.  Sinä et välitä siitä, miten Sinun johtamistyylisi vaikuttaa muihin ihmisiin. Toisaalta voit jopa kokea suurta nautintoa ja tyydytystä, kun pääset näkemään omien tekojesi ja sanojesi aiheuttaman hämmennyksen, epätietoisuuden tai jopa tuskan lähelläsi. Näin saat lähes orgastisen tunteen olla edes hetken muiden ihmisten yläpuolella.

”Kaikkein vaarallisinta on, että osalla Sinun kaltaisilla johtajilla on erittäin tarkka psykologinen silmä”

Pohjimmiltaan syynä toimintaasi ja huonoon johtamiseesi on se, että Sinulla on joko erittäin huono, tai vaihtoehtoisesti liian hyvä, itseluottamus ja omanarvontunto. Tällöin joko haluat kovia otteita käyttämällä peittää oman pienen ja pelokkaan ihmisen sisälläsi tai sitten olet oman ylikorostuneen egosi vanki. Näiden asioiden vuoksi Sinä et aina edes huomaa, tai vaikka huomaisitkin, niin et välitä, mitä vahinkoa johtamisestasi on omalle työyhteisöllesi ja itse asiassa koko organisaatiollesi. Kaikkein vaarallisinta on vielä se, että osalla Sinun kaltaisilla johtajilla on myös erittäin tarkka psykologinen silmä. Tällaisen tarkan psykologisen silmän omaaminen takaa sen, että hallitset maagisen taidon lähes aina vetää juuri siitä narusta, mikä aiheuttaa eniten tuhoa työyhteisössäsi.

Sinulla ”johtajana helvetistä” on keinovalikoimassasi monia tapoja ja toimintaperiaatteita, joiden mukaan toimimalla saat tehokkaasti aikaan sekaannusta ja hämmennystä alaisissasi ja kollegoissasi. Seuraava TOP10-lista ei kuitenkaan ole mikään täydellinen lista toimintaperiaatteistasi, mutta antaa siitä kuitenkin varsin kattavan kuvan.

  1. Ole kaikkitietävä, äläkä kuuntele muita! Johtajana Sinä tiedät kaikki paremmin kuin muut. Sen takiahan Sinut juuri on johtajaksi nimitetty! Anna tämän kaikkitietävyyden valon näkyä jokaiselle työntekijälle, kun astut samaan tilaan heidän lähelleen. Jos joku väittää tietävänsä jonkin asian paremmin kuin Sinä, tyrmää tiukasti hänet ja hänen mielipiteensä heti sekä vaienna tämä epäuskoinen brutaalisti kaikkien muiden edessä. Näin kaikki muut saavat samalla hyvän ja opettavaisen esimerkin siitä, miten kaikille itseään johtajaansa muka viisaammiksi luuleville tulee käymään. Alfa-johtajahan ei siedä kilpailijoita laumassaan! Jos huomaat jonkun idean tai ajatuksen olevan parempi kuin omasi, tyrmää idea ja sen esittäjä ensin tiukasti, mutta kerro sama asia jonkin ajan kuluttua hieman muunneltuna muka omana loistoideanasi muille.

”Sinulle empatia, nöyryys ja ystävällisyys ovat merkkejä johtamisen heikkoudesta, ei vahvuudesta”

2. Älä koe empatiaa ja näytä myönteisiä tunteita, koska se osoittaa heikkoutta! Sinun mielestäsi hyvä johtaminen ja tunteista puhuminen eivät kuulu samaan yhtälöön. Sinulle empatia, nöyryys ja ystävällisyys ovat merkkejä johtamisen heikkoudesta, ei vahvuudesta! Sinua ei yksinkertaisesti kiinnosta, mitä muut ajattelevat Sinusta ja päätöksistäsi, kunhan vain he tottelevat määräyksiäsi. Tämän vuoksi Sinä et ota huomioon muita ihmisiä päätöksiä tehdessäsi, vaan jyräät asiat vaikka läpi harmaan kiven, jos ei muuten niin ääntäsi korottaen, voimasanoja käyttäen sekä viime kädessä omaan muita ylempään hierarkia-asemaasi vedoten.

3. Korosta egoasi joka tilanteessa! Jotkut muka viisaat konsultit ja valmentajat sanovat, että parhaat johtajat kantavat kaiken vastuun silloin, kun asiat menevät pieleen sekä antavat kaiken kunnian työntekijöilleen asioiden onnistuttua hyvin. Sinähän et tällaiseen turhanpäiväiseen hömpötykseen usko! Hyvä johtaja on mielestäsi sellainen, jonka pitää näkyä edukseen joka tilanteessa. Tämän takia jos joku tekee virheen, pitää siitä häntä tiukasti ripittää, sillä hänhän sen mokan juuri on tehnyt. Eihän se silloin Sinun vastuulasi voinut olla! Jos taas asiat tuntuvat menevän hyvin, Sinun ansiotahan se johtajana tietenkin on. Ilman sinuahan ei mikään asia organisaatiossasi voi onnistua. Lisäksi, jos itse teet virheitä, niistä ei tietenkään ota mitään vastuuta, vaan syyt ja seuraukset näihin mokiin voit aivan hyvin ilman omatunnon tuskia antaa jonkun sijaiskärsijän kannettavaksi.

”Mikromanagerointi on tärkeä osa työtäsi, jopa keskeinen osa sitä”

4. Älä luota työntekijöihisi, vaan valvo tarkoin heidän tekemisiään! Koska itse tiedät ja osaat tehdä kaiken paremmin kuin muut, et tietenkään voi luottaa heidän tekemisiinsä. Sinun pitää tarkkaan valvoa muiden tekemisiä! Parhaiten pystyt tämän tekemään neuvomalla muita mahdollisimman paljon heidän omissa työtehtävissään sekä puuttumalla heidän työnsä yksityiskohtiin. Tämän takia mikromanagerointi on tärkeä osa työtäsi, jopa keskeinen osa sitä. Sitä paitsi mikromanageroinnilla varmistat vielä sen, että kaikki työt tehdään aivan omien ajatustesi ja tahtosi mukaan. Ja tahtosihan ei tietenkään salli kenenkään sooloilevan tai poikkeavan määräyksistäsi.

5. Pidä periaatteenasi ”Ihmisistä viis, kunhan vain tekevät tulosta”! Sinulle ihmiset ovat pelkkiä pelinappuloita ja sätkynukkeja tavoitteiden saavuttamiseen. Tämän takia he eivät itse asiassa merkitse sinulle mitään. Koska et osaa, etkä edes halua, toimia ja kommunikoida muiden ihmisten kanssa, olet usein jopa pohtinut pienessä ja rajoittuneessa mielessäsi, että johtaminen olisi paljon mukavampaa, jos ihmiset voisi korvata koneilla ja tekoälyllä! Sinun mielestäsi ihmisiä tällöin tarvittaisiin vain öljyämään ja rasvaamaan näitä koneita. No, valitettavasti ihmisiä kuitenkin vielä on alaisinasi. Vaikka et tätä asiaa koskaan myönnäkään, niin näin ajattelemalla unohdat sen, että eihän unelmoimassasi tilanteessa myös johtajia tarvittaisi, sillä johtajathan juuri johtavat ihmisiä. Lisäksi Sinulla on ihmisten motivoinnista hyvin rajoittunut mielipide. Sinulle se tarkoittaa lähinnä sitä, että ”jos ei hyvällä, niin sitten pakolla” –periaatetta. Tämän vuoksi mieluisina keinona käytätkin jatkuvasti ”keppiä” pakottamalla ihmisiä noudattamaan pikkutarkkoja käskyjäsi ja määräyksiäsi.

Sinun mielestäsi hyvä visio on monitulkintaista ja hienoja sanoja sisältävää jargonia”

6. Tee organisaation visiosta moniselitteistä höttöä! Sinä et usko mihinkään selkeään ja haasteelliseen visioon sekä sen henkilöstöä inspiroivaan voimaan. Sinulle visio on lähinnä hieno iskulause, jolla voi pröystäillä ja diivailla kilpailijoille, yhteistyökumppaneille, asiakkaille sekä erityisesti medialle. Vision tarkoitus on mielestäsi saada organisaation toiminta näyttämään vakuuttavalta ja mediaseksikkäältä. Tämän takia Sinun mielestäsi hyvä visio on monitulkintaista ja hienoja sanoja sisältävää jargonia, jota voit kaikille selittää juuri niin, kuin haluat heidän sen ymmärtävän. Lisäksi moniselitteinen visio ei koskaan voi olla väärässä, koska sen aina voi jälkeenpäin selittää olevan onnistunut. Näin voit omille esimiehillesi todistaa olevasi hyvä johtaja.

7. Pyri tiukasti pysymään mukavuusalueellasi ja suhtaudu negatiivisesti kaikkiin muutoksiin! Kaikki uusi on mielestäsi epäilyttävää, vaikeasti hahmotettavaa ja itse asiassa pelottavaa. Riskien ottaminen ei kuulu johtamisrepertuaariisi.  Kaihdat kaikenlaista riskinottoa kuin ruttoa!  Tämän takia Sinun mielestäsi on parempi pysyä vanhoissa, tutuissa ja turvallisissa rutiineissa ja pyrkiä kaikin voimin estämään kaiken maailman uusien hömpötysten ja muutosten pääseminen reviirillesi. Tutuissa ja turvallisissa ympyröissä toimiminen antaa Sinulle luottamusta siitä, että kykenet hallitsemaan kaikkia asioita. Näin Sinun on helppoa päteä johtajana. Sen sijaan Sinä oikeutetusti koet kaikki uudet asiat, muutokset ja kehityksen uhkana omalle johtajuudellesi ja asemallesi organisaatiossa. Tämän takia sanat ”muutos” ja ”uudistus” ovat Sinun sanavalikoimassasi pelkkiä kirosanoja, joita kukaan Sinun organisaatiossasi ei saa käyttää ilman rangaistusta.

8. Ole johtajana mahdollisimman ennalta-arvaamaton ja oikukas! Sinä olet äärimmäisyyksien johtaja. Tällä tarkoitan sitä, että voit olla joko autoritäärinen öykkäri, joka pitää työntekijänsä kurissa käskyillään ja määräyksillään, tai jos ne eivät auta, kovalla huutamisella, uhkailuilla ja tiuskinnalla. Toisaalta voit olla myös päättämätön ”tuuliviirijohtaja”, jonka on vaikea saada aikaan päätöksiä usein jopa erittäin yksinkertaisissa asioissa, puhumattakaan sitten haasteellisimmista tilanteista. Yhteistä näissä ääripäisissä tapauksissa on kuitenkin johtajana toimimisen jatkuva epäjohdonmukaisuus ja oikukkuus. Tämä näkyy mm. siten, että voit ensin käskeä tekemään jonkin asian yhdellä tavalla, mutta pian perut päätöksen ja käsket tekemään toisin. Toimit usein myös niin, että toiselle työntekijälle puhut asiat yhdellä tavalla ja toiselle taas aivan toisella tavalla. Tilanne johtaa usein siihen, että alaisesi eivät usein edes tiedä, mitä ja miten heidän itse asiassa pitäisi toimia. Sinun mielestäsi tässä ei ole mitään ihmeellistä ja ristiriitaista, sillä näinhän he Sinun mielestäsi joutuvat olemaan koko ajan hieman varpaillaan. Näin he joutuvat koko ajan varmistamaan asioiden kulun Sinulta. Tämä taas mielestäsi lisää omaa auktoriteettiasi heidän silmissään. Näin siis pieni pelko ja epävarmuus on aina hyvä asia!

9. Pidä kaikki tieto tiiviisti hallussasi, äläkä panosta viestintään! Sinulle hyvä viestintä organisaatiossasi ei ole mikään itsestään selvä tavoite. Itse asiassa Sinä et edes arvosta sitä kovinkaan korkealla. Sinä haluat pitää kaiken tärkeän tiedon hallussasi ja antaa siitä murusia muille vain silloin, kun tilanne mielestäsi vaatii sitä. Näin organisaatiossasi kulkeva tieto on usein pirstaleista, toisensa pois sulkevaa, epäloogista sekä toisinaan jopa valheellista. Näin työntekijöillä ei monesti ole mitään hajua organisaation todellisesta visiosta, puhumattakaan selkeistä strategioista tai jopa oman työnsä tavoitteista. Lisäksi tämä tiedon pimittäminen ja sen epäjohdonmukaisuus on aiheuttanut sen, että työpaikastasi on muodostunut monenlaisten juorujen ja selän takana puukottamisten tiheä ja sekava viidakko. Sinä itsekin osallistut usein tähän juoruilemiseen aktiivisena osapuolena muiden mukana. Jatkuvan juoruilun takia, erityisesti runsaiden negatiivisten juorujen takia, työyhteisöstäsi on muodostunut epäyhtenäinen, toisiaan epäilevien yksilöiden muodostama yhteisö, jossa sekä työilmapiiri että viihtyvyys on huono. Itse asiassa tämä taas mielestäsi on hyvä asia, sillä näin pystyt hallitsemaan paremmin alaisiasi ”hajoita ja hallitse” -taktiikallasi.

10. Pidä itseäsi lähes täydellisenä johtajana! Sinun mielestäsi olet lähes täydellinen esimerkki hyvästä johtajasta. Olet usein käynyt monissa koulutuksissa ja valmennuksissa imien sisääsi vain niitä asioita, jotka vahvistavat tätä omintakeista omakuvaa johtajuutesi paremmuudesta. Muu tieto on mielestäsi aivan turhaa. Käymiesi valmennusten jälkeen Sinulla voi olla monta hienoa titteliä ja oppiarvoa, joilla voit rehennellä kollegoillesi sekä näyttää työntekijöillesi auktoriteettisi ja pätevyytesi esimiehenä. Jos joku uskaltaa epäillä taitojasi ja kykyjäsi, toivotat hänen mahdollisimman nopeasti alimpaan helvettiin ja suljet näin kritiikin ulos ”kuplastasi”. Tärkeintä mielestäsi on vain se, että omat ylemmät esimiehesi ja työnantajasi arvostavat sinua ja sinun kykyjäsi. Kaikki toimiikin hyvin niin kauan, kun he pitävät Sinua pätevänä johtajana, joka täyttää paikkansa ja tehtävänsä. Tämän takia Sinä pyritkin pitämään heihin suhteesi mahdollisimman hyvinä.

”Onneksi enemmistöä johtajista voidaan kuitenkin pitää joko hyvinä, suhteellisen hyvinä, tai ainakin ”kehityskelpoisina” yksilöinä”

Niin, mitä tuosta edellisestä oikein voidaan sanoa? Ainakin se on sanottava, että onneksi Sinunlaisia johtajia on vähemmistö kaikkien johtajien joukossa. Tietysti sekin on vielä todettava, että harvoin Sinäkään onnistut sentään noudattamaan kaikkia edellä mainitsemiani ”sääntöjä” yhtä aikaa. Mutta usein jo yhdenkin TOP10 listani ”säännön” esille tuleminen voi aiheuttaa suurta tuhoa työyhteisössä, puhumattakaan sitten useammasta kohdasta.  Minun harras, mutta ehkä utopistinen, toiveeni onkin, että toivottavasti Sinunlaiset johtajat voidaan jollain keinoin joskus hävittää sukupuuttoon! Tietenkään täydellisiä johtajia ei ole olemassa, mutta onneksi enemmistöä johtajista voidaan kuitenkin pitää joko hyvinä, suhteellisen hyvinä, tai ainakin ”kehityskelpoisina” yksilöinä. Heistä saadaan pienellä, tai no ehkä joskus hieman suuremmalla, sparrauksella ja puffauksella kehitettyä entistä parempia johtajia. Vanha totuus sanoo, ”kukaan ei synny johtajaksi, vaan johtajuus edellyttää jatkuvaa kasvua”. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että johtajuudessa kasvaminen lähtee aina johtajasta itsestään, hänen persoonastaan sekä hänen henkilökohtaisista asenteistaan ja päätöksistään. Ulkoa tullut valmennus ja sparraus enemmänkin vain ohjaavat ja vahvistavat kasvamista oikeaan suuntaa.  Ja sitä paitsi kaikista ihmisistä ei voi tulla, eikä edes tarvitse tulla. johtajia. Mutta niitä ihmisiä, jotka jo ovat johtajia, johtajuus velvoittaa! Johtajuutta on vaalittava ja kehitettävä joka päivä, jotta on mahdollista saada aikaan hyvää ja jopa erinomaista tulosta.  Tätä tulosta ei voi mitata pelkästään rahalla, vaan mittaamisen pääpaino on inhimillisissä tekijöissä. Johtamisen perustana on kuitenkin se tosiasia, että ”ihminen johtaa ihmistä”!

Esa Lehtinen

Tarvittaessa olen valmis pitämään innostavia teemaluentoja erilaisissa organisaatioissa niin johtajuudesta, johtamisen eri alueista kuin myös työyhteisöjen toiminnan kehittämisestä. Näitä luentoja on mahdollista pitää myös etäluentoina. Yhteyttä minuun voi ottaa joko puhelimitse: 0500-699818 tai sähköpostitse esa.lehtinen@kec.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *