Inspiroiva johtaja saa myös muut työyhteisönsä ihmiset loistamaan

Kukapa meistä ei haluaisi esimiehenä toimiessaan olla inspiroivan esimiehen asemassa tai vaihtoehtoisesti työskennellä sellaisen esimiehen alaisena, joka osaa inspiroida alaisiaan. Jokainen organisaatio, jota johtaa inspiroiva johtaja, voidaan pitää onnekkaana organisaationa, sillä inspiroiva johtaminen vaikuttaa myönteisesti myös koko organisaation työskentelyilmapiiriin saaden ihmiset tekemään parastaan. Etenkin tällaisina haastavina taloudellisina aikoina organisaatioissa, ja miksei myös muuallakin yhteiskunnassa, kaivataan muita inspiroivia johtajia, jotka saavat luotua ympärilleen menestyksen kehän. Mitä enemmän tällaisia johtajia on olemassa, sitä paremmin me menestymme. Harmi vain, että kaikista johtajista ei ole inspiroiviksi johtajiksi.

”Inspiroivalla johtajalla on sisäinen, vahva intohimo omaan tekemiseensä”

Millaista johtajaa sitten voidaan pitää hyvänä inspiroivana johtajana? Inspiroivalla johtajalla on muutamia selviä ominaisuuksia ja taitoja, jotka erottavat hänet muista johtajista. Inspiroivalla johtajalla on sisäinen, vahva intohimo omaan tekemiseensä. Se voi joskus olla jopa niin vahva, ettei hän aina huomaa, että kaikki muut eivät pysy hänen vauhdissaan aina mukana. Tämä voi joskus johtaa hänen turhautumiseensa ja äksyilyyn. Inspiroivalla johtajalla on oltava vahva luottamus sekä itseensä että muihin. Hänen on oltava rehellinen ja oikeudenmukainen kaikille ihmisille. Inspiroivan johtajan on kyettävä keskittämään intohimonsa juuri oikeisiin asioihin, jotka tuovat hyötyä sekä hänen omalla organisaatiolleen että sen asiakkaille. Tämä merkitsee sitä, että hänen on priorisoitava ja valittava juuri ne asiat, joissa on mahdollisuus menestyä sekä luovuttava niistä, joissa tätä menestymisen mahdollisuutta ei ole.

Hyvä, inspiroiva johtaja uskaltaa olla erilainen ja erottua massasta. Hänen on keskityttävä omiin vahvuuksiinsa sekä kehitettävä niitä edelleen. Lisäksi hänen on opittava tunnistamaan omia huonoja tapojaan sekä pääsemään eroon niistä. Näin tehden hän helpottaa yhteistyötä muiden ihmisten kanssa sekä vahvistaa oman yhteistyöverkostonsa toimivuutta. Paitsi uskaltaessaan olla erilainen, inspiroiva johtaja on myös erittäin rohkea. Hän pistää itsensä likoon täysillä ajamaansa asiaan eikä pelkää mahdollisia epäonnistumisiaan. Hänen mottonsa on: ”Jos ei yritä, ei voi koskaan onnistuakaan. Ja jos yritän, niin panen itseni täysillä siihen mukaan”. Näin hän kykenee saavuttamaan hyviä tuloksia.

Inspiroiva johtaja on taitava kommunikoimaan sekä kasvokkain että viestintävälineiden välityksellä erilaisten ihmisten kanssa. Tällainen johtaja ymmärtää, että hänen on kyettävä viestimään aktiivisesti juuri niissä viestintävälineissä, joissa hänen kohdehenkilönsäkin toimivat. Tämän ajan inspiroiva johtaja ymmärtää hyvin digitalisaation merkityksen johtamisessa ja viestinnässä. Hän toimiikin aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, kuten esimerkiksi Twitterissä, LinkeInissä ja Instagramissa. Lisäksi hän hallitsee myös perinteisten viestintävälineiden käytön. Näin omatessaan hyvät kommunikointitaidot, hän kykenee myös toimimaan viestinnässään proaktiivisesti.

”Yritykset eivät voi menestyä ilman sen johtajien intohimon paloa sekä oikeaa asennetta tehtäväänsä”

Miten inspiroivan johtajan voi tunnistaa omassa toiminnassaan ja työyhteisössään? Ensinnäkin, hän kykenee sytyttämään oman innostuneisuutensa liekkeihin. Kukaan ei voi inspiroida muita ihmisiä, ellei hän itse ole inspiroitunut. Ei voi kuvitellakaan esimerkiksi Applen huimaa nousua ilman ”luovaa hullua” Steve Jobsia tai Virginin menestystarinaa ilman kaikesta herkästi innostuvaa Richard Bransonia. Nämä johtajat ovat sytyttäneet esimerkillään oman henkilöstönsä liekkeihin, jotka ovat siivittäneet heidän yrityksensä menestykseen. Yritykset eivät voi menestyä ilman sen johtajien intohimon paloa sekä oikeaa asennetta tehtäväänsä. Lisäksi tämän intohimon pitää näkyä heidän tekemisissään. Tässä yhteydessä pitää kuitenkin muistaa, että vaikka jokainen inspiroiva johtaja on täynnä intohimoa, se ei kuitenkaan kohdistu itse tuotteeseen, vaan siihen, mitä tuo tuote merkitsee heidän asiakkailleen. Esimerkiksi Steve Jobsin intohimona ei ollut niinkään tietokoneet ja puhelimet, vaan hän oli innostunut rakentamaan työkaluja, jotka auttoivat ihmisiä vapauttamaan heidän henkilökohtaista luovuuttaan. Tässä on suuri ero.

Toiseksi, inspiroiva johtaja kykenee ohjaamaan työntekijöitään kulkemaan oikeaa reittiä kohti parempaa tulevaisuutta. Mitään ihmeellistä ei voi tapahtua ilman, että johtaja ilmaisee henkilöstölle selkeästi oman visionsa halutusta tulevaisuudesta. Vision tulee olla haastava, mutta samalla myös niin selkeä ja konkreettinen, jotta kaikki saavat siitä vahvan otteen.

Kolmanneksi, pelkkä innostuminen ja innostaminen eivät vielä riitä, vaan inspiroiva johtaja kykenee myös myymään vision hyödyt kaikille.  Jos johtaja kertoo, että seuraavan viiden vuoden aikana tarkoituksena on lisätä myyntiä 50 prosenttia, on se vielä pelkkä tavoite, tai tulos, vision saavuttamisesta. Pelkkä luku myynnin kasvusta ei kuitenkaan vielä inspiroi ketään. Työntekijät jäävät kysymään itseltään: ”Mitä hyötyä tästä myynnin kasvusta on minulle itselleni?” Tämän takia inspiroivan johtajan tuleekin kertoa työtekijöilleen, mitä vision toteutuminen merkitsee työntekijöille. Se voi olla esimerkiksi työn kannustimien lisääntyminen, työpaikan vakauden parantuminen tai mahdollisuus suurempiin bonuksiin. Tärkeintä kuitenkin on se, että johtaja ei saa jättää työntekijöitään arvailemaan asiaa.

”Inspiroiva johtaja on taitava tarinankertoja”

Neljänneksi, inspiroiva johtaja ilmaisee ajatuksensa kertomalla sen tarinan muodossa tai visualisoimalla siitä kuvan. Meidän aivomme on ohjelmoitu ottamaan vastaan paremmin tarinoita kuin abstrakteja ideoita. Tarinat voivat sisältää kertomuksia siitä, miten tuotteet parantavat asiakkaiden elämän laatua tai ne voivat sisältää myös huumoria, joka lähentää johtajia ja tiimejä toisiinsa. Tarinat yhdistävät ihmisiä ja ideoita toisiinsa!

Viidenneksi, inspiroiva johtaja haluaa osallistuttaa kaikki muutkin. Hän rohkaisee työntekijöitään kertomaan omia ajatuksiaan ja ideoitaan. Hän ei odota, että kaikki myötäilevät hänen ajatuksiaan, vaan hänen tavoitteenaan on saada muut ihmiset kertomaan omat mielipiteensä ja ajatuksensa. Näin saadaan syntymään parhaimmat ideat, joita voidaan sitten jalostaa eteenpäin.

Kuudenneksi, inspiroivat johtajat pyrkivät jatkuvasti vahvistamaan positiivista ilmapiiriä. Yleisesti ottaen onkin havaittu, että suuret johtajat ovat keskivertoihmisiä optimistisempia. Optimisuutta voidaan pitää vahvana voimana, sillä se vie asioita eteenpäin.

Seitsemänneksi, inspiroivat johtajat rohkaisevat työntekijöitään kehittämään itseään ja osaamistaan. Tämä itsensä kehittämisen rohkaiseminen ei välttämättä liity pelkästään työhön, vaan se ajatellaan laajemmin. Näin ajatellen inspiroivat johtajat osoittavat työntekijöilleen huolehtivansa heidän hyvinvoinnistaan. Tämä taas heijastuu positiivisesti asiakaspalvelun tasoon sekä työilmapiiriin.

”Onko esimiehesi inspiroiva vai latistava johtaja?”

Tähän yhteyteen ajattelin laittaa pienen ”testin”, jossa jokainen inspiroivasta johtamisesta kiinnostunut voisi testata, että toimiiko itse pomona inspiroivana johtajana tai vaihtoehtoisesti, onko oma esimies inspiroiva johtaja vai ”latistajajohtaja”. Tehtävänä olisi laittaa seuraavassa taulukossa rasti oikeaan ruutuun:

 

Inspiroiva johtaja Latistajajohtaja
luo selkeän ja mukaansatempaavan vision maalaa ympäripyöreän ja epämääräisen kuvan tulevaisuudesta
määrittelee yhteistyössä henkilöstön kanssa toimintasuunnitelman vision toteuttamiseksi kertoo yksipuolisesti henkilöstölle, miten tavoitteet toteutetaan
pitää toimintasuunnitelman esillä pitää toimintasuunnitelman piilossa siltä varalta, että hän haluaisi tarvittaessa muuttaa sitä
hakee ihmisistä ja heidän tekemästään työstä myönteisiä asioita sekä antaa siitä rohkaisevaa palautetta hakee ihmisistä ja heidän tekemästään työstä virheitä sekä rankaisee niistä
poistaa tehokasta työntekoa haittaavia esteitä luo työntekoa haittaavia esteitä omilla toimillaan ja sekavilla ohjeistuksillaan
käsittelee pienetkin suoritusongelmat proaktiivisen valmennuksen avulla lakaisee pienet suoritusongelmat maton alle, jos niiden käsittely on epämukavaa
kuuntelee muita enemmän kuin itse puhuu puhuu enemmän kuin kuuntelee
pitää tinkimättömästi kiinni organisaation arvoista tehdessään päätöksiä puhuu paljon organisaation arvoista, mutta tekee niiden hengen vastaisia päätöksiä
antaa muille ihmisille tunnustusta ja palkitsee onnistumisista ottaa itselleen kunnian muiden tekemästä työstä ja onnistumisista
käsittelee työntekijöitään yksilöinä ja ihmisinä tarkastelee työntekijöitään koneiston vaihdettavina osina
välittää ihmisistä yhtä paljon kuin heidän suorituksistaan välittää ainoastaan tuloksista
kommunikoi usein ja johdonmukaisesti, vaikka aina ei olisikin mitään suurta kerrottavaa kommunikoi pääasiassa vain negatiivisista asioista

 

Mitä enemmän rasteja tulee taulukon vasemmalle puolelle, sitä enemmän johtajaa voi pitää inspiroivana johtajana.

”Tärkeää johtajissa on se, miten he vaikuttavat muihin ihmisiin”

Stereotyyppinen kuva johtajasta on vielä nykyäänkin tällainen: liituraitapukuinen (mies)henkilö, joka arvokkaannäköisenä kantaa tukevaa asiakirjasalkkua. No, tämä ehkä oli ennen ja elokuvissa, mutta nykyään johtajia on kaikenmuotoisia ja –näköisiä. Hän voi olla nuori mies tai nainen pukeutuneena t-paitaan ja farkkuihin, paljasjalkainen ja silmät täynnä intohimon paloa oleva Steve Jobs-tyyppi, vanha ja harmaantunut herrasmies tai viimeisintä upeaa muotiluomusta pitävä keski-ikäinen nainen. Ulkonäön perusteella johtajia ei siis enää voi erottaa muista ihmisistä. Sen sijaan tärkeää johtajissa on se, miten he vaikuttavat muihin ihmisiin, kuten työntekijöihinsä. Johtajien on kyettävä luomaan ympärillään oleviin ihmisiin innostusta ja inspiraatiota, voimaannuttaa heitä sekä juurruttaa heihin luottamusta. Hyvät johtajat ovat tarpeeksi rohkeita pystyäkseen kohtaamaan haasteita. He pyrkivät olemaan aitoja ja luonnollisia ihmisiä, jotka kykenevät olemaan älyllisesti uteliaita haluten näin oppia jatkuvasti uusia asioita. Näin he voittavat ympärillään olevien ihmisten luottamuksen sekä kykenevät saavuttamaan heidän kunnioituksensa. Todellista johtajuutta ei voi saavuttaa titteleillä ja oppiarvoilla, vaan se on ansaittava kovalla työllä ja jatkuvalla itsensä kehittämisellä. Tärkeää on lisäksi muistaa vielä se, että johtajuus on ansaittava joka päivä uudelleen.

Esa Lehtinen

Tarvittaessa olen valmis pitämään innostavia teemaluentoja erilaisissa organisaatioissa niin johtajuudesta, johtamisen eri alueista kuin myös työyhteisöjen toiminnan kehittämisestä. Näitä luentoja on mahdollista pitää myös etäluentoina. Yhteyttä minuun voi ottaa joko puhelimitse: 0500-699818 tai sähköpostitse: esa.lehtinen@kec.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *