Konsultin joulutarina 2025: ”Tarina siitä, kun perinteet ja nykyaika joutuivat törmäyskurssille Joulumaassa”

  Joulukuussa Napapiirin pohjoispuolella oli täysi talvi. Pakkanen paukkui yli 20-asteessa, täysikuu loisti ja revontulet hehkuivat taivaalla antaen edes jonkin verran valoa Lapin kaamokseen. Erämaassa oli hiljaista ja rauhallista. Oli niin hiljaista, että siellä kulkeva vaeltaja pystyi hyvin kuulemaan askeltensa lumessa narskumisen lisäksi oman hengityksensä ja sydämen sykkeensä äänen. Kaikki tuntui niin rentouttavalta, jopa uneliaalta,… Lue lisää Konsultin joulutarina 2025: ”Tarina siitä, kun perinteet ja nykyaika joutuivat törmäyskurssille Joulumaassa”

Konsultin joulusatu 2024: ”Joulumaa muutoksen kourissa – itseohjautuvuus tuli jäädäkseen”

Joulumaassa tapahtuu kummia, sillä ikinuori (noin 500-vuotias) Joulupukki on hurahtanut itseohjautuvuuteen. Hän oli nimittäin yhtäkkiä saanut päähänsä, että Joulumaan ikiaikaista organisaatiota ja sen johtamista pitää nykyaikaistaa. Kaikkihan tietävät, että Joulupukki on aina ollut tunnettu isällisestä johtamisestaan, mutta viime kesänä vuotuisilla kansainvälisen pukkineuvoston kesäpäivillä hän oli saanut kuulla sekä Ruotsin kollegaltaan Julgubbenilta sekä Viron joulupukilta Jouluvanalta… Lue lisää Konsultin joulusatu 2024: ”Joulumaa muutoksen kourissa – itseohjautuvuus tuli jäädäkseen”