Työyhteisöissä pidetään yleisesti kilttejä ihmisiä mukavina ja helppoina ”tapauksina”. Sitä he ovatkin, sillä he ovat joustavia, avuliaita ja muiden tarpeita huomioivia työkavereita. Lisäksi he ovat epäitsekkäitä ja harvoin muiden mielipiteitä vastustavia ihmisiä. Kaiken kaikkiaan he ovat siis varsin ihanteellisia työyhteisön jäseniä.
”Kiltteyttä on olemassa kahdenlaista, myönteistä ja kielteistä”
Kaiken pitäisi olla siis kunnossa. Mutta onko näin? Kiltteys ei sinänsä ole mikään huono asia, mutta kaikki ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Kiltteyttä on olemassa kahdenlaista, myönteistä ja kielteistä. Näiden kahden kiltteystyypin erottaminen toisistaan on usein erittäin ongelmallista. Sitä ei pysty erottamaan ihmisten tekemisessä ja sen määrässä, vaan enemmänkin tekemisen vaikuttimissa. Oikealla tavalla kiltti ihminen tekee paljon sen takia, että hän jaksaa ja osaa tehdä sekä samalla myös iloitsee ja nauttii tekemisestään. Sen sijaan väärällä tavalla kiltti ihminen tekee paljon siksi, koska hän ei uskalla sanoa kenellekään, ettei halua tai jaksa. Suomessa kiltteydestä paljon puhuneen ja kirjoittaneen teologi ja kouluttaja Anna-Liisa Valtavaaran mukaan on hyvä tiedostaa tekemisen taustalla olevat motiivit. Yksinkertaistaen hänen mukaansa oikeanlainen motiivi tehdä paljon on se, että ihminen rakastaa toisia ihmisiä. Sen sijaan vääränlainen motiivi on se, että ihminen tekee paljon sen takia, jotta muut rakastaisivat häntä.
”Ylikiltti osoittaa alemmuudentuntoaan vähättelemällä ja aliarvioimalla itseään muiden kuullen”
Miten kiltteys sitten tulee esille? Ylikiltillä ihmisellä on käytössään muutamia ”sloganeita”, joita hän toistelee usein, jos ei ääneen, niin ainakin mielessään. Näitä ovat mm. ”kyllä minä jaksan”, ”kyllä minä ehdin”, ”olen aivan samaa mieltä kanssasi”, ”ei haittaa” sekä usein kuultu ”kyllä minä voin sen tehdä”. Mutta on muistettava, että nämä sanat eivät useinkaan ylikiltiltä ihmiseltä tule suoraan sydämestä. Ei hän välttämättä koe jaksavansa tai ehtivänsä, eikä hän välttämättä ole samaa mieltä toisen ihmisen kanssa jne. Hän ehkä kokee olevansa rehellinen, hyväntahtoinen ja mukava, mutta tällöin hän usein valehtelee sekä itselleen että muille. Tätä ylikiltti ihminen ei pysty myöntämään itselleen. Hän pelkää ristiriitoja ja erimielisyyksiä sekä koettaa välttää niitä melkein keinolla millä hyvänsä. Lisäksi vaikka hän on huomaamaton ja uhrautuva, toivoo hän salaa, että muut huomaisivat hänen ahkeruutensa ja uhrauksensa. Hän suorastaan janoaa muiden kehuja. Ylikiltti osoittaa alemmuudentuntoaan vähättelemällä ja aliarvioimalla itseään muiden kuullen, mutta salaa mielessään hän voi olla erittäin ylpeä, jopa ylimielinen, itsestään ja työnteostaan. Sitä kuitenkaan hän ei voi sanoa ääneen.
Alaisena ja työkaverina ylikiltti ihminen yrittää miellyttää kaikkia. Hänellä on erittäin suuri sosiaalisen hyväksynnän tarve. ”Kuoliaaksi” sopeutuja on valmis tekemään lähes mitä tahansa, jotta hän tulisi hyväksytyksi. Ei-sanan käyttö ylikiltille työntekijälle on lähes mahdottomuus. Tässä kaikessa uhkana on se, että miellyttääkseen kaikkia, hänestä tulee ulkoa ohjautuva. Hänen tahtonsa on työpaikalla joko työkaverin tai esimiehen hallussa. Itseohjautuvuutta ja oma-aloitteisuutta hänellä on erittäin vähän. Hän voi pärjätä erittäinkin hyvin suorittavassa työssä, mutta luovuutta ja innovatiivisuutta vaativissa työtehtävissä ylikiltillä on usein suuria vaikeuksia. Lisäksi yrittämällä miellyttää kaikkia muita ihmisiä ja olemalla ”jees-jees” –tyyppi, liian kiltillä ihmisellä on suuri riski joutua työyhteisössään kiusatuksi. Kiusaajat huomaavat hänessä helpon ”saaliin”, johon pystyy iskemään kyntensä. Kiusattuna ollessaan liian kiltti ei usein kykene pistämään vastaan, vaan hän nielee kiukkunsa ja vihan tunteensa joko vaikenemalla, lamaantumalla tai yrittämällä kestää kiusaajan iskuja. Tämä tietenkin lisää kiusaajan vimmaa ja lopulta kiusattu pystytäänkin eristämään työyhteisöstään.
”Liian kiltti esihenkilö pyrkii miellyttämään kaikkia muita ihmisiä, mutta päätöksenteossa tämä on usein vaikeaa”
Ylikilttejä ihmisiä on myös johtajien ja esimiesten joukossa. Itse asiassa jotkut ylikiltit jopa pyrkivät esimiesasemaan vain peittääkseen epävarmuutensa ja huonon omanarvontunteensa ja yrittäessään päteä muiden silmissä. Omasta mielestään heidän pitää näyttää kaikille muille, että he pystyvät siihen. Osa heistä jopa pääsee varsin pitkälle, sillä he ovat ahkeria opiskelijoita, suorittavat lukuisia tutkintoja ja kursseja sekä saavuttavat niissä hyviä arvosanoja. Kaikki siis näyttää hyvältä, mutta sitten käytännön esimiestehtävissä toimiminen voi osoittautua hankalaksi. Liian kiltti esimies pyrkii miellyttämään kaikkia muita ihmisiä, mutta päätöksenteossa tämä on usein vaikeaa, jopa mahdotonta. Esimiehen on usein pystyttävä tekemään itsenäisesti vaikeita päätöksiä, jotka eivät kaikkia päätöksen kohteita miellytä. Ylikiltti esimies pelkää vastoinkäymisiä ja toisten ihmisten tunteiden loukkaamista. Tämä voi johtaa siihen, että hänellä on vaikea tehdä tällaisia päätöksiä. Usein liian kiltti esimies tällöin yrittää saada aikaan kompromisseja, jotka voivat pahimmillaan ”vesittää” päätökset. Toinen keino on se, että hän pyrkii vetämään kaikki osalliset mukaan päätöksentekoon jakamalla vastuutaan ja päätösvaltaansa muille. Tällainen päättämättömyys johtaa siihen, että hän voi menettää auktoriteettiasemansa muiden silmissä, jos hän sitä koskaan kunnolla on ehtinyt saavuttaakaan. Hänen alaisensa eivät kunnioita ja arvosta häntä esimiehenä, vaan hän joutuu muiden pilkanteon ja vähättelyn kohteeksi. Tällaiset päättämättömät ja päätöksissään viivyttelevät esimiehet voivat tulla myös työnantajilleen kalliiksi. Amerikkalaisen Russ Edelmanin tutkimuksessa on todettu, että kiltteys ei ole pelkästään yksilöiden, vaan myös yritysten ongelma. Tämä voi näkyä mm. siten, että liiallisesta kiltteydestä johtuva päätöksenteon hidastuminen tai jopa tyrehtyminen voi aiheuttaa yrityksille suuria kustannuksia tai vaihtoehtoisesti laskea niiden tulosta.
Liialliseen kiltteyteen työpaikoilla voi liittyä myös taloudellisia seurauksia. Amerikkalaisessa Notre Damen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa nimittäin todettiin, että ns. ”kovat” neuvottelijat ja ”vastaanväittäjät” ansaitsevat tuhansia dollareita enemmän palkkaa vuodessa kuin liian kiltit työntekijät. Tämä ero näkyi molempien sukupuolten kohdalla, mutta erityisesti se korostui miehillä. Vastaanväittämistä voidaan pitää miehille naisia parempana kilpailuvalttina, koska työelämän säännöt eivät ole aivan samanlaisia miehille kuin naisille. Tämä näkyy ajattelutavoissa eli jos mies väittää vastaan, häntä pidetään kovana neuvottelijana ja naista enemmänkin hankalana ”kontrollifriikkinä”. Tietenkin tämä tutkimus heijastaa enemmänkin amerikkalaista työelämää, mutta ehkä se antaa myös ajattelunaihetta myös meillä Suomessa. Suomessa vastaavaa asiaa ei ole vielä tutkittu.
Liiallisessa kiltteydessä on myös muutamia harhaluuloja. Yhtenä harhaluulona voidaan pitää sitä, että ylikiltit ovat naisia. Tässä kuitenkaan ei ole mitään perää, vaan he voivat olla yhtä hyvin miehiä. Harhaluulo ehkä osaltaan liittyy siihen, että naiset pystyvät omissa laajoissa sosiaalisissa verkostoissa puhumaan asiasta, kun taas miehille ylikiltteyden myöntäminen ja siitä puhuminen on huomattavasti hankalampaa.
Toinen harhaluulo liittyy siihen, että ylikiltteys koskisi pääosin heti sodan jälkeen syntyneitä, vanhempia, ikäluokkia, vaikka heitä löytyy paljon myös nuoremmissa ikäluokissa. Tähän vaikuttaa paljon nykyajan suorituskeskeinen toimintakulttuuri kiireineen ja suorituspaineineen, mikä luo hyvää kasvualustaa kiltteydelle. Tärkein kaikkia edellä mainittuja ryhmiä yhdistävä tekijä on kuitenkin se, että ylikilteillä ei ole riittävää itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Ylikiltteyden ilmenemistavoissa voi taas näkyä eroja. Ylikiltit naiset usein suostuvat lähes kaikkeen eivätkä pidä kiinni oikeuksistaan, nuoret pyrkivät miellyttämään omaa kaveri- ja ystäväpiiriään sekä miehillä on taas taipumuksena peittää kiltteytensä ylisuorittamisen kaapuun.
Kolmantena liiallisen kiltteyden harhaluulona voidaan pitää sitä, että kiltti ihminen olisi aina positiivinen ja asioihin myönteisesti suhtautuva ihminen. Valtavaaran mukaan asia on usein kaikkea muuta! Päällepäin näkyvän tyynen ja herttaisen kuoren alla usein kytee iso roihu. Ylikiltin ihmisen sisällä usein on paljon salattuja tunteita, kuten vihaa, häpeää, katkeruutta, pettymyksiä ja pelkoa, joita hän ei ole pystynyt purkamaan. Valtavaara pitääkin ylikilttejä ihmisiä maailman vihaisimpina ihmisinä. Vaikka viha ehkä ei suoraan näykään hänen olemuksestaan, se ilmenee muita reittejä pitkin, kuten esimerkiksi itsensä vähättelynä ja muiden syyllistämisenä puhumalla pahaa heidän selkänsä takana. Ylikilttejä ihmisiä voidaankin pitää eräänlaisina ”kävelevinä aikapommeina” tai ”purkaustaan odottavina tulivuorina”. He itse pyrkivät hallitsemaan ja hillitsemään itsensä, mutta aina se ei kuitenkaan onnistunut. Tällöin räjähdys voi tapahtua mistä asiasta tahansa sekä milloin ja missä vain.
”Ylikiltteydestä voi päästä myös eroon”
Ylikiltteydestä voi päästä myös eroon, mutta se vaatii kiltiltä paljon töitä itsensä kanssa. Ensimmäiseksi ihmisen on tiedostettava oma tilansa. Hänen on otettava kiinni omasta elämästään ja ymmärrettävä, että hän ei aina voi elää muiden ihmisten kautta. Liian kiltin on opittava löytämään oma tahto ja pystyttävä ilmaisemaan rehellisesti ja avoimesti omia tunteitaan ja mielipiteitään. Tämän jälkeen hänen on kyettävä asettamaan rajoja niin, että toiset eivät pystyisi käyttämään häntä hyväkseen. Tällöin hänen on opittava sanomaan ”Ei”, joka on usein hänelle yksi niitä vaikeimpia asioita. Näissä asioissa ylikilttiä ihmistä helpottaisi se, että hänellä olisi ympärillään ystävien ja työkaverien muodostama tukiverkosto, jotka toimisivat hänen rohkaisijoinaan ja sparraajinaan pois liiallisesta kiltteydestä. Toisinaan ehkä hän jopa tarvitsee avukseen ammattiauttajia.
Liiallisesta kiltteydestä irtipääseminen voi olla pitkäaikainen prosessi, mutta jos sen jaksaa kulkea, niin vähitellen ihminen huomaa pääsevänsä irti itse asettamistaan kahleista. Kun pystyy asettamaan rajoja muiden vaatimuksille, monet kokevat tällöin eräänlaisen vapautumisen ja helpotuksen tunteen, joka antaa elämälle uutta uskoa ja voimaa. Samoin vähitellen hän huomaa myös muiden ihmisten, kuten työkavereittensa, alaistensa ja esimiehensä, arvostavan itseään aivan uudella tavalla. Tärkeintä on kuitenkin se, että omassa eheytymisprosessissaan ihminen oppii olemaan armollinen itselleen!
Esa Lehtinen
Tarvittaessa olen valmis pitämään innostavia teemaluentoja erilaisissa organisaatioissa niin johtajuudesta, johtamisen eri alueista kuin myös työyhteisöjen toiminnan kehittämisestä. Näitä luentoja on mahdollista pitää myös etäluentoina. Yhteyttä minuun voi ottaa joko puhelimitse: 0500-699818 tai sähköpostitse esa.lehtinen@kec.fi