Aloittaessani konsultin ja yritysvalmentajan uraa 1990-luvun lopulla, elimme työelämässä täysin eri maailmanaikaa kuin nykyään. Jos silloin vahingossakin johtaja- ja tiimivalmennuksissa uskalsi hiukan pidempään ja innostuneemmin puhumaan tunteista ja niiden merkityksestä johtamisessa ja tiimijäsenten yhteistyön kehittämisessä, vastauksena oli usein syvä hiljaisuus tai lähes raivoisat vastalauseet ”mitä se märkäkorva konsultti oikein sekoilee” -asenteella. Tilanne alkoi pikkuhiljaa onneksi muuttumaan parempaan suuntaan 2000-luvun vaihteen tienoilla erityisesti Daniel Golemanin vuonna 1995 julkaistun ”Emotional Intelligence”-kirjan oppien valuessa vähitellen Suomeenkin johtajien ja HR-ihmisten tietoisuuteen. Sinänsä Golemanin kirjat eivät tuoneet paljoakaan uutta tietoa tunteista ja sen merkityksestä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, mutta hänen kirjoissaan ne opit on koottu hyvin perustellusti tunneäly-käsitteen avulla yhteen pakettiin. Golemanin tunneälykirjojen julkaisemisen jälkeen hänen tutkimuksiinsa oli aina hyvä vedota, kun halusi todistaa oman asiansa.
”Olemmeko empatiavimmassamme joskus vaarassa mennä toiseen äärimmäisyyteen eli empatiaköyhyydestä empatiatsunamiin?”
No, nykyään olemme tunneasioista puhuttaessa menneet jo aimo askel eteenpäin näistä kivikautisista ajoista. Nyt tunneälystä ja yhdestä sen kulmakivestä eli empatiasta puhutaan lähes joka seminaarissa, koulutuksessa ja valmennuksessa lukuisteneri alojen asiantuntijoiden suulla. Etenkin sana ”empatia” tuntuu olevan lähes jokaisen asiantuntijan, tutkijan, poliittisen aktivistin ja johtajan huulilla. Sinänsä asiassa ei ole mitään väärää, koska empatia on tärkeä asia, mutta joskus olen pohtinut, että olemmeko empatiavimmassamme joskus vaarassa mennä toiseen äärimmäisyyteen eli empatiaköyhyydestä empatiatsunamiin? eli puhumme empatiasta ja korostamme sen tärkeyttä, mutta emme osaa tai halua puhua siihen liittyvistä vaaroista. Tämä asia on joskus konkretisoitunut omissa johtamisluennoissani osallistujien kysyessä varsin haastavia kysymyksiä, kuten esimerkiksi ”Voiko liiallisesta empatiasta olla haittaa ihmiselle?” tai ”Voiko yliempaattisuus tehdä johtajasta ylireagoivan?” Näihin kysymyksiin ei aina ole helppo antaa helppoja ja yksinkertaisia vastauksia. Lisäksi lukuisia työyhteisöjä kolunneena, ja yleensäkin lukemattomia ihmisiä muutenkin kohdanneena, olen itsekin tehnyt empiirisiä havaintoja siitä, että yliempaattisuutta todellakin on olemassa varsin suuressa määrin. Tämän kirjoitukseni onkin pyrkiä löytämään edes jonkinlaisia vastauksia näihin kiperiin yliempaattisuutta koskeviin kysymyksiin sekä hakea tukea omiin empiirisiin havaintoihini.
Ennen kuin pyrin löytämään vastauksia puheisiin liiallisen empatian vaaroista, on hyvä lähteä liikkeelle aivan perusasioista, eli mitä itse asiassa on empatia? Lyhyesti sanottuna empatia on kyky asettua toisen ihmisen saappaisiin tavoitteena ymmärtää hänen tunteitaan ja näkökulmiaan sekä hyödyntää tätä ymmärrystä ohjaamaan omaa toimintaamme. Tätä määritelmää ei saa sekoittaa kiltteyteen tai säälin tunteeseen. Lisäksi sitä ei pidä sotkea ns. Kultaiseen sääntöön ”kohtele toistaa ihmistä siten, kuten haluat hänen kohtelevan sinua”. Ei, tätä ei myöskään empatia tarkoita! Kultaisen säännön parempaan muotoon väänsi aikoinaan oivaltavasti George Bernard Shaw sanomalla ”Älä kohtele toisia niin kuin haluat heidän kohtelevan sinua, sillä heillä voi olla erilaisia käsityksiä asiasta”. Empatian tarkoituksena on juuri pyrkiä selvittämään, mitä nämä käsitykset ovat.
”Ihminen on ”homo empathicus”
Yksi syy tämänhetkiseen pöhinään empatian ympärillä liittyy käyttäytymistieteissä 2000-luvun alkupuolella tapahtuneeseen suureen muutokseen käsityksestä siitä, miten me ymmärrämme ihmisluontoa. Vanha käsitys siitä, että olemme pohjimmiltaan itsekeskeisiä olentoja, on uusien todisteiden perusteella sysätty sivuun todistamalla, että ihminen on myös ”homo empathicus”, jolle on olennaista myös empatia, sosiaalinen yhteistyö ja keskinäinen apu. Neurotieteilijät ovat tunnistaneet aivoistamme kymmenosaisen ”empatiakehän”, jonka vahingoittuminen voi vähentää meidän kykyämme ymmärtää, mitä muut ihmiset tuntevat. Evoluutiobiologit ovat todistaneet meidän ihmisten olevan sosiaalisia olentoja, joilla on luonnollista huolehtia toinen toisistamme kuten meidän kädelliset serkkummekin tekevät. Lisäksi psykologien selvitysten perusteella ihmisen empatiaviritysasteen määrittää pitkälti meidän sosiaalisten suhteittemme syvyys, etenkin emotionaalisen kiintymyksemme laatu, lapsuutemme tärkeimpiin ihmisiin kahden ensimmäisen elinvuotemme aikana.
”Empatia on luonnollinen osa ihmisen elämää”
Näin siis empatia on luonnollinen osa ihmisen elämää. Tämän todistettuamme voimme siis palata kirjoituksen ytimeen eli mitä tarkoitetaan liiallisella empatialla ja voiko siitä olla haittaa ihmiselle? Yleisesti ottaen voidaan todeta, että liiallisen empatian taustalla voi olla ihmisen elämään liittyviä psykologisia ongelmia, mutta asian ei kuitenkaan aina tarvitse olla näin rankka. Puhuessaan liiallisesta empatiasta asiantuntijat käyttävät tässä yhteydessä paljon termejä ”hyperempatia” tai ”myrkyllinen empatia”. Hyperempatialla tarkoitetaan lyhyesti ja yksinkertaisesti tilanteita ja hetkiä, jolloin ihmisen empatia menee liian pitkälle. Se menee jopa niin pitkälle, että voidaan hyvin väittää sen olevan kaikkea muuta kuin empatiaa. Myrkyllisestä empatiasta voidaan taas puhua silloin, kun ihminen ylireagoi jonkun toisen ihmisen tuntemuksiin niin paljon, että se alkaa haitata hänen omaa elämäänsä ja elämän hallintaansa. Tätä voin selventää pienellä esimerkillä. On aivan normaalia empatiaa, että me olemme huolissamme ystävästämme, jos tiedämme, että hänellä on työssään jatkuvaa stressiä. Mutta jos tämä huolestuneisuus johtaa siihen, että emme enää itse pysty keskittymään oman työmme hoitamiseen, voimme tällöin puhua myrkyllisestä empatiasta.
”Jos ihminen kokee vahvasti affektiivista empatiaa, muiden tunteet tarttuvat häneen herkästi”
Liiallinen empatia-dilemman riski tulee esille jo empatian määrittelyssä. Psykologien mukaan ihmisellä on neljänlaista empatiaa: somaattista, kognitiivista, henkistä ja affektiivista empatiaa. Somaattinen empatia tarkoittaa kykyä tulkita oman kehon tuntemuksia ja fyysisiä viestejä. Näin ihminen tiedostaa itsensä. Kognitiivisella empatialla tarkoitetaan kykyä ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia järkeilyn avulla. Kognitiivinen empatia antaa ihmiselle kyvyn tulkita toisen tunteita esimerkiksi eleitä ja ilmeitä tarkkailemalla. Hän osaa myös käsitellä toisten tunteita ja ajatuksia objektiivisesti ja erilaisista näkökulmista. Henkinen empatia on kykyä ymmärtää maailmaa eri tasoilla. Henkinen empatia antaa ihmiselle kyvyn olla kosketuksissa eri tietoisuuden tasoihin. Sitten on vielä affektiivinen empatia. Vaikka muillakin empatian osa-alueilla on oma vaikutuksensa yliempaattisuuteen, niin affektiivinen empatia on tässä suhteessa näistä empatian lajeista kaikkein haastavin. Affektiivinen empatia mahdollistaa kyvyn tuntea toisen ihmisen tunteet ja vastata niihin. Jos ihminen kokee vahvasti affektiivista empatiaa, muiden tunteet tarttuvat häneen herkästi, kuin kärpänen kärpäspaperiin. Tällöin ihmisellä voi olla välillä vaikeaa erottaa muiden tunteita hänen omista tunteistaan. Tässä usein astuu kuvaan mukaan hyperempatia tai myrkyllinen empatia.
On olemassa monia tekijöitä, jotka voivat altistaa ihmisen liialliseen empatiaan. Seuraavassa tuon esille näistä muutamia psykologien esille tuomia asioita. Yhtenä tällaisena tekijänä voisin mainita heikot henkilökohtaiset rajat. Tällä tarkoitan sitä, että ihmisellä on tällöin vaikeuksia erottaa omia vastuualueitaan suhteessa toisen ihmisen vastuisiin. Tämä johtaa siihen, että hän ajautuu jatkuvasti tekemään asioita toisen ihmisen puolesta osaamatta sanoa sitä tärkeää sanaa ”ei”. Tätä voidaan pitää eräänlaisena ”kiltin ihmisen syndroomana”. Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen, että ihminen jopa yrittää tuntea kaikki muiden ihmisten tunteet heidän puolestaan. Näin hän pyrkii toimimaan eräänlaisena ”puskurina” ja suojamuurina muuta maailmaa kohtaan.
Toisena liiallista empatiaa aiheuttavana tekijänä voidaan pitää läheisriippuvuutta. Läheisriippuvuudessa valta määritellä onko itse turvassa ja hyväksytty on annettu toiselle ihmiselle. Näin toinen ihminen oikeuttaa ja määrää, toinen ihminen taas alistuu henkisesti, ja jopa fyysisesti. Läheisriippuvainen ihminen pyrkii mahdollisimman hyvin miellyttämään tätä alistajaansa. Liiallinen empatia voi olla yksi keino, millä hän yrittää ansaita toisen ihmisen huomion ja ”rakkauden”.
Kolmas syy liialliseen empatiaan voi perustua ns. ahdistuneeseen kiintymissuhteeseen toista ihmistä kohtaan. Jäljet tähän johtavat usein ihmisen lapsuuteen. Tällaista ahdistusta kokeva ihminen ei ole saanut lapsena lähivanhemmiltaan riittävästi huomiota eikä kokea rakkaudentunnetta. Vanhempi on ehkä toisinaan ollut lapsen tarpeita varten, mutta toisinaan lapsi on taas joutunut kokemaan vahvaa torjuntaa tai emotionaalista hylkäämistä oman vanhempansa taholta. Tällöin lapsi on joutunut kantamaan sisällään liian suuria asioita ja tunteita yksin. Selvitäkseen näistä haastavista tunteista hänen on tarvinnut kehittää suojakseen erilaisia selviytymisstrategioita. Nämä asiat usein jättävät myös jälkensä myös aikuisen ihmisen elämään ja yksi vaikutus voi juuri olla tunneherkkyys ja siitä aiheutuva yliempaattisuus. Tällä tarkoitan sitä, että pyrkiessään rakastamaan toista ihmistä, tekee tämä pyrkimys ihmisen levottomaksi ja epävarmaksi. Tällöin hän pyrkii ”ostamaan” toisen ihmisen rakkauden olemalla häntä kohtaan liiallisen empaattinen.
Neljäntenä tekijänä liiallisessa empatiassa voi olla ahdistuneisuushäiriö. Tämä häiriö ilmenee siten, että ihminen ahdistuu tietyissä tilanteissa tai kohdatessaan elämässään tiettyjä asioita. Tällöin hänen toimintaansa alkaa sanella joko pako-, hyökkäys- tai pelkomoodi. Tästä tilasta voi seurata myös fyysisiä oireita, kuten esimerkiksi hikoilua ja sydämen sykkeen nopeutumista. Ahdistuneisuushäiriö voi näkyä varsin yllättävinäkin reaktioina sosiaalisissa tilanteissa, joita tätä kärsivä ihminen kohtaa niin työssään kuin muissakin elämän vaiheissa. Välttääkseen joutumasta tällaiseen ahdistuksen tilaan, yksi keino välttää sitä on empaattisuuden ylikorostuminen ihmisen käyttäytymisessä ja toiminnassa.
Viidentenä, ja ehkä hieman yllättävänä liiallisen empaattisuuden aiheuttajana muita ihmisiä kohtaan, voi olla se, että vaikka ihminen pyrkii olemaan empaattinen muita ihmisiä kohtaan, hän ei kykene olemaan empaattinen ja armollinen itseään kohtaan. Tämä usein liittyy läheisriippuvuuteen. Läheisriippuvaisella ihmisellä on heikko itseluottamus ja omanarvontunne. Korvatakseen tämän tunteen ja yrittäessään tuntea itsensä arvostetuksi muiden ihmisten silmissä, hän toimii liioitellun empaattisesti toisia ihmisiä kohtaan.
Kuudentena tekijänä, joka voi ilmetä liiallisena empatiana, voidaan pitää uhriutumista ja jonkun lapsuudentrauman heijastamista. Uhriutuminen tarkoittaa sitä, että ihminen juuttuu johonkin asiaan, tapahtumaan tai olosuhteisiin siten, että siitä tulee eräänlainen elämänasenne hänelle. Uhriutunut ihminen ei pysty ottamaan itse vastuuta omasta elämästään, vaan löytää syyn vaikeuksiinsa aina ulkopuolelta. Jotkut jopa rakastavat uhrin rooliansa. He nauttivat kivun tunteesta. Tämän takia sitä voidaan pitää eräänlaisena masokismina. Kaiken huipuksi jotkut eivät edes halua edes luopua uhrin roolistaan. Sen taakse on helppoa piiloutua. He usein ajattelevat: ”Koska olen näin surkea, minulla on lupa voida huonosti, ”muiden pitää hoivata minua”, ”minun ei tarvitse olla kuten muut”. Yliempaattisuus näkyy tällaisessa ihmisessä siten, että hän on aina valmis ottamaan syyt niskoilleen ja toimimaan yleisenä sylkykuppina ja syntipukkina.
Vielä seitsemäntenä tekijänä liialliseen empatiaan voidaan pitää epävakaata persoonallisuushäiriötä. Sen keskeisiä oireita ovat epävakaa tunne-elämä, vaikeus säädellä omaa käyttäytymistä sekä erilaisten ongelmien kokeminen vuorovaikutussuhteissa muiden ihmisten kanssa. Epävakauden tarkkoja syitä ei tiedetä, mutta uskotaan, että häiriön syntyyn vaikuttavat useat tekijät, kuten esimerkiksi vaikeat ja traumaattiset lapsuudenkokemukset. Yliempaattisuus perustuu usein siihen, että tällaista häiriötä potevat ihmiset ovat emotionaalisesti yliherkkiä. He reagoivat usein yliherkästi näkemiinsä, lukemiinsa ja kokemiinsa asioihin, ja voivat toimia hyvinkin radikaalisti, toisinaan jopa aggressiivisesti.
Mistä me voimme sitten tietää olevamme hyperempatian tai myrkyllisen empatian vallassa? Oireita tästä voi olla monenlaisia. Seuraavassa listaan niistä tyypillisimpiä.
- Tavattuamme muita ihmisiä koemme tapaamisten jälkeen itsemme väsyneiksi ja olomme tyhjäksi. Tämä johtuu siitä, että yliempaattisuus kuluttaa runsaasti energiaa meidän voimavarojamme.
- Meillä on vaikeuksia sanoa ei muille ihmisille, vaikka meillä olisi omissakin asioissa paljon tekemistä. Näin laitamme muiden tarpeet omien tarpeittemme edelle. Usein tämä johtaa jälkeenpäin kovaan itsekritiikkiin ja mielipahaan ja kadumme toimintaamme.
- Sallimme muiden kohtelevan itseämme epäkunnioittavasti tai jopa tylysti, koska koemme olevamme pahoillaan toisen ihmisen puolesta. Tällainen ”ovimattona” oleminen vaikuttaa pitkään jatkuvana herkästi omaan itsetuntoomme.
- Tunnereaktiomme eivät ole oikeassa suhteessa asioihin ja tilanteisiin, joita kohtaamme elämässämme (esimerkiksi haukumme parkkipirkon imbesilliksi aivokääpiöksi saadessamme aivan oikeutetun parkkisakon).
- Meillä on usein vaikeuksia hallita tunnereaktioitamme.
- Reagoimme voimakkaasti myös fyysisesti kehollamme muiden ihmisten epäonnistumisiin ja heidän kokemiinsa järkytyksiin (esimerkiksi koemme vatsakipua tai saamme voimakasta lihasjännitystä)
- Mielemme ei pääse eroon toisen ihmisen asioita koskevista tunnereaktioistamme, vaan kärsimme niistä pitkäaikaisesti
- Koemme usein elämämme olevan täynnä kärsimyksiä ja tuskia, jopa niin paljon, että toisinaan jopa ruoka ei maistu, työnteko ei kiinnosta tai harrastuksiin meno ei innosta. Lyhyesti sanottuna elämämme tuntuu olevan jatkuvaa kuolemista.
Edellä mainittujen oireiden luulisi herättävän jo meidät paatuneimmatkin yliempaattisuudesta kärsivät tai ainakin meidän lähipiirimme. Miten liiallista empatiaa on sitten mahdollista hallita? Ensimmäiseksi, meidän on opittava erottelemaan toisten ihmisten ongelmat omista ongelmistamme. Näiden rajojen löytäminen voi olla terveellinen tapa tarjota tukea muille ihmisille samalla, kun huolehdimme omasta mielenterveydestämme ja jaksamisestamme. Lisäksi on hyvä muistaa, että kenenkään ihmisen ei tarvitse kantaa toisten ihmisten taakkoja.
Toiseksi meidän tulisi estää toisten ihmisten tunteiden kaapata omat tunteemme ja kehomme. Kyky kokea empatiaa on luonnollinen asia, mutta empatian kokeminen ei saa fyysisesti stressata ketään ihmistä. Kun haluamme estää toisten ihmisten tunteiden vaikuttamasta liikaa itseemme, meidän on huomioitava mitä tunteita nämä ihmiset meissä nostavat. Sen jälkeen meidän pitää keskityttyä rentouttamaan itsemme. Sitten kun kehomme alkaa rentoutua, voimme yrittää päästä näistä turhista ja energiaamme tuhlaavista tunteista eroon. Lopulta mitä todennäköisemmin tilanne rauhoittuu ja kykenemme rentoutumaan. Tässä tärkeintä on se, että me jatkuvasti tarkkailemme omia reaktioitamme ja tunteitamme sekä näin tehtyämme päätämme päästä niistä eroon.
Kolmanneksi meidän on hyvä varmistaa, että kaikki ihmissuhteemme toimivat vastavuoroisuusperiaatteella. Kuten tiedämme, monissa tapauksissa tietyt ihmiset ottavat meihin yhteyttä vain silloin, kun he haluavat tukea meiltä omiin ongelmiinsa. Toisaalta he välttelevät parhaansa mukaan meitä silloin, kun me haluaisimme kertoa omista tuntemuksistamme. Tämän kaltainen ihmissuhde ei ole pitkän päälle toimiva, sillä se hyödyntää vain toista osapuolta. Tällaisen ihmissuhteen kanssa meillä on kaksi vaihtoehtoa. Me joko voimme yrittää korjata suhdettamme keskustelemalla asiasta osapuolten kesken tai jos keskusteluista ei ole mitään hyötyä, meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin päästä eroon tästä epäterveestä ihmissuhteesta eroon. Meidän kaikkien on muistettava, että terveellä pohjalla toimiva suhde toimii ”anna ja ota”-periaatteella. Terveessä ihmissuhteessa molemmat osapuolet antavat tarvittaessa tukea toisilleen ja näin vastavuoroisuusperiaate toimii hyvin.
”Empatiallakin on rajansa, joita ei saa ylittää”
Tähän kirjoitukseni loppuun on hyvä vielä sanoa, että empatia on meille ihmisille todella hyvä ja tärkeä asia. Me olemme sosiaalisia olentoja, jotka kaipaavat toisia ihmisiä ja sosiaalisia kontakteja heidän kanssaan. Empatian avulla me olemme yhteydessä muihin ihmisiin ja kehitämme sen avulla terveitä ihmissuhteita. Tämä on tärkeää meidän henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnillemme. On kuitenkin hyvä muistaa, että empatiallakin on rajansa, joita ei saa ylittää. Parhaimmillaan riittävä määrä empatiaa pitää meidät terveinä ja saa ihmissuhteemme kukoistamaan, mutta yliannos empatiaa voi pahimmillaan sairastuttaa meidät ja jopa lähiympäristömme. Tämän takia meidän pitää huolehtia siitä, että annamme ja vastaanotamme empatiaa juuri sen verran, mikä on meille hyväksi. Ei siis yhtään enempää.
Esa Lehtinen
Tarvittaessa olen valmis pitämään innostavia teemaluentoja erilaisissa organisaatioissa niin johtajuudesta, johtamisen eri alueista kuin myös työyhteisöjen toiminnan kehittämisestä. Näitä luentoja on mahdollista pitää myös etäluentoina. Yhteyttä minuun voi ottaa joko puhelimitse: 0500-699818 tai sähköpostitse: esa.lehtinen@kec.fi