”Nöyryys ei ole nöyristelyä!” – Oikeanlainen nöyryys pukee johtajaa

Nykyisessä yksilöllisyyttä, vahvaa egoa ja jopa lähelle narsismia korostavassa ja ihailevassa maailmassa on virkistävää nähdä, että johtamisasiantuntijat pitävät oikeanlaista nöyryyttä yhtenä tärkeimmistä hyvän johtajan ominaisuutena. Sinänsä sana ”nöyryys” herättää varsin ristiriitaisia ajatuksia, sillä esimerkiksi Sivistyssanakirjan mukaan nöyryys määritellään sanoilla ” sopeutuvaisuus, kuuliaisuus ja tottelevaisuus”. Tästä määritelmästä saa herkästi kuvan siitä, että nöyrät ihmiset omaisivat heikon itsetunnon sekä olisivat alistuvia ja jopa heikkoja. Tällainen nöyryys saa ihmisen näyttämään nöyryytetyltä, nololta ja hävettävänä oliona, joka on tuomittu elämään yksinäisenä, surullisena ja pettyneenä sekä itseensä että maailmaan. No, onneksi näin ei kuitenkaan ole, sillä samaisessa sanakirjassa nöyryydelle on myös toinen ja edellistä vielä kuvaavampi määritelmä. Siinä sanotaan, että nöyryys tarkoittaa ” älykästä itsekunnioitusta, jossa henkilö ei ajattele itsestään liikoja, mutta ei myöskään vähättele taitojaan. Nöyryys ilmenee rohkeutena kokeilla uutta. Nöyrä ihminen kestää onnistumisia ylpistymättä ja epäonnistumisia masentumatta”. Todellinen nöyryys on siis sitä, että ihmisellä on tarkka arvio omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan sekä hän osaa suhteuttaa itsensä suurempaan kokonaisuuteen. Nöyrä ihminen ymmärtää, ettei hän ole maailmankaikkeuden keskipiste, vaan osa siitä. Tämä tieto sekä pitää hänet maan pinnalla että samalla myös vapauttaa. Tiedostaessaan omat kykynsä, kykenee hän myös antamaan panoksensa kokonaisuuteen. Toisaalta tunnistaessaan omat heikkoutensa, kykenee hän myös kasvamaan niin johtajana kuin ihmisenä.  Tällainen nöyryys on johtajallekin sitä oikeanlaista nöyryyttä.

”Me eniten inspiroidumme sellaisista johtajista, joilla ei ole tarvetta pröystäillä omilla saavutuksillaan tai vakuuttaa muita omalla erinomaisuudellaan”

Miksi sitten oikeanlaista nöyryyttä voidaan pitää hyvän johtajuuden tunnusmerkkinä? Tosiasiahan on se, että me eniten inspiroidumme sellaisista johtajista, joilla ei ole tarvetta pröystäillä omilla saavutuksillaan tai vakuuttaa muita omalla erinomaisuudellaan. Sen sijaan me eniten ihailemme sellaisia johtajia, joilla on erinomaiset luonteenpiirteet ja jotka ovat rehellisen tyytyväisiä omasta itsestään sekä omista ja ryhmänsä saavutuksista. Nöyrät johtajat hyödyntävät taitojaan, tietojaan ja kokemuksiaan tavoitteenaan saada ihmiset yhdessä tekemään tulosta. He käyttävät menestymistään ennemmin yhteiseen hyvään kuin itsetehostukseen.

Voidaan ainakin löytää yksitoista syytä, miksi nöyryys on hyvän johtajuuden yksi tärkeimmistä ominaisuuksista.

1. Nöyrä johtaja on inhimillinen. Nöyryys on tärkeää hyvälle johtajalle, koska se tekee hänet inhimilliseksi. Me kaikki olemme erilaisia ihmisiä kaikkine vahvuuksineen, virheineen ja puutteineen. Hyvät johtajat ymmärtävät kokemuksensa perusteella, missä heidän perityt vahvuutensa ja heikkoutensa ovat. Tämäntyyppinen itsensä tiedostaminen ja ominaisuuksien tunnistaminen on tärkeää nöyryyden kehittymiselle. Liian täydelliseksi itsensä tekevää johtajaa on vaikeaa seurata, koska heidän kanssaan on kenenkään vaikeaa olla oma, aito, haavoittuva ja herkkä itsensä sekä kokea itsensä hyväksytyksi. Sen sijaan olemalla oma epätäydellinen itsensä muiden ihmisten joukossa, kykenee johtaja luomaan kontakteja muihin ihmisiin. Tämä saa muut kokemaan olonsa turvalliseksi sekä olevansa hyväksyttyjä. Näin ihmiset ovat avoimia itsensä kehittämiselle sekä neuvojen vastaanottamiseen ja ohjaukseen.

Nöyrät johtajat toimivat enemmänkin osallistavina johtajina ja valmentajina”

2. Nöyrällä johtajalla on tasapainossa oleva auktoriteetti. Pelkkä korkea koulutus, hierarkkinen asema ja hieno titteli ilman inhimillisyyttä ei tee kenestäkään hyvää johtajaa, jonka auktoriteettia muut kunnioittavat. Tällaiset johtajat voivat pelolla tai manipuloinnilla pyrkiä johtamaan muita, mutta heitä ei kukaan voi kunnioittaa ja arvostaa johtajina. Nöyrät johtajat eivät käytä asemaansa lyömäaseena, vaan he pyrkivät rohkaisemaan muita ihmisiä. He myös ovat valmiita jakamaan auktoriteettia sekä valtaa ja vastuuta niille, jotka kykenevät suoriutumaan töistään. Tällöin nöyrät johtajat toimivat enemmänkin osallistavina johtajina ja valmentajina. He panostavat tiimityöhön ja toimivat itse eturintamassa auttaakseen ja ohjatakseen tiimejään tietämään ja ymmärtämään sekä henkilökohtaiset että yhteiset tavoitteet.

3. Nöyrä johtaja tukee muita ihmisiä heidän urapolullaan. Nöyrät johtajat ymmärtävät, että paras tapa saada heidän tiimejään menestymään on rohkaista, tukea ja edistää tiimejä uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa onnistua ja menestyä. Tällaiset johtajat arvostavat kykyjä ja taitoja, mutta vielä enemmän he pyrkivät edistämään kovan työn tekemisen arvoa. Nöyrät johtajat kykenevät antamaan kunnian työn saavutuksista niille, jotka tämän kunnian parhaiten ansaitsevat. He myös edistävät tällaisten hyvien työntekijöiden urapolkua joskus jopa oman asemansa yläpuolelle! Tämä pohjautuu siihen, että he kykenevät näkemään ihmisten merkityksen laajemmassa mittakaavassa koko organisaation kannalta. He eivät muita ylentäessään koe menettävänsä omaa arvovaltaansa vaan pikemminkin päinvastoin.

Mitä enemmän johtaja tukee tiimejään ja mitä enemmän hän antaa heille tunnustusta, sitä enemmän tiimien jäsenet haluavat menestyä”

4. Nöyrä johtaja antaa tunnustusta muille. Me kaikki tarvitsemme palautetta ja arvostusta etenkin niiltä henkilöiltä, joita me aidosti itse arvostamme ja kunnioitamme. Nöyrät johtajat keskittyvät tiimiensä jäsenten vahvuuksiin ja tukevat heitä vankkumattomasti. Mitä enemmän johtaja tukee tiimejään ja mitä enemmän hän antaa heille tunnustusta, sitä enemmän tiimien jäsenet haluavat menestyä. Keskittymällä ihmisten kritisointiin ja mitätöintiin voidaan ehkä saada lyhytaikaisia tuloksia aikaan, mutta varsin pian se johtaa huonoon työilmapiiriin, kasvaviin sairauspoissaoloihin, jaksamisongelmiin sekä työntekijöiden suureen vaihtuvuuteen.  Nöyrät johtajat eivät koskaan syyllisty pelon kulttuurin luomiseen tavoitellessaan hyvää tulosta ja menestystä. Sen sijaan he panostavat myönteisen ja kannustavan ilmapiirin luomiseen. Nöyrät johtajat ymmärtävät myös korjaavan palautteen merkityksen silloin, kun asiat eivät toimi hyvin. Epäonnistumistilanteissa sekä virheiden tapahtuessa he valmentavat tiimin jäseniään sekä henkilökohtaisesti että kollektiivisesti ymmärtämään, mitä on tehty väärin ja miten tilanteesta päästään eteenpäin. He eivät luo syyllistävää ilmapiiriä, vaan pyrkivät muita tsemppaamalla viemään asioita eteenpäin. Nöyrät johtajat tiedostavat, että jos asiat ovat pielessä, ovat he itsekin osa tätä samaa yhtälöä. Näin nöyryys synnyttää nöyryyttä.

”Yhteistyötä korostava johtaja kohtelee kaikkia työntekijöitään tasavertaisesti arvosten heidän jokaisen yksilöllisiä taitoja”

5. Nöyrä johtaja panostaa yhteistyöhön. Nöyrä johtaja tietää, että yhteistyöllä saadaan aikaan parempia tuloksia aikaan kuin repivän kilpailun kautta. Yhteistyötä korostava johtaja kohtelee kaikkia työntekijöitään tasavertaisesti arvostaen heidän kaikkien yksilöllisiä taitoja. Hän panostaa jokaisen työntekijän valmentamiseen niin, että jokaisella heistä on tiimissä oma erityinen tarkoituksensa, roolinsa ja tehtävänsä. Jos tiimin jäsenten kesken on jatkuva kilpailu, luo se helposti kaaosta, epärehellisyyttä sekä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Ylikorostunut kilpailu tuhoaa yhteenkuuluvuuden tunteen ja luo tiimin jäseniin turvattomuutta. Silloin kun tiimin jäsenet eivät jatkuvasti kilpaile keskenään ylennyksistä ja paremmista asemista, tekevät he työtä järkevämmin, ilman ylimääräisiä paineita sekä asennoituvat työhön ja muihin ihmisiin positiivisemmin.

6. Nöyrä johtaja osaa suhtautua voittoihin ja tappioihin oikein. Liike-elämässä välillä voitetaan ja välillä taas hävitään. Hyvät johtajat ottavat opiksi häviöistään eivätkä ylpisty liikaa voitoistaan. Nöyrien johtajien tiimeissä ymmärretään, että tappio yhdessä taistelussa ei merkitse häviämistä koko sodassa. Usein jopa näkee sitä, että monet tiimit nousevat menestykseen huolimatta heidän kohtaamistaan suurista ongelmista, jotka olisivat voineet masentaa heikommalla asenteella varustetut tiimit. Voitot taas nöyrät johtajat osaavat ottaa vastaan oikealla tavalla suhtautumalla tyytyväisinä saavutuksiinsa ilman, että se menee päähän. Tätä asennetta he heijastavat myös tiimien jäseniinsä.

Se, että ihminen on nöyrä, ei todellakaan tarkoita sitä, että häntä voidaan kohdella miten vain”

7. Nöyrä johtaja on vahva. Johtajissa nöyryys on kehittynyt vähitellen monien vaikeuksien ja menestysten kautta. Monista yrityksistä ja erehdyksistä saatujen oppien kautta heistä on kehittynyt sitkeitä, intuitiivisia, lujasti töitä tekeviä sekä monien kokemusten kautta kasvaneita ihmisiä. He arvostavat omia tietojaan ja kokemuksiaan eivätkä epäröi pistää itseään likoon. Hyvät ja nöyrät johtajat eivät salli omaan itseensä tai tiimin jäseniinsä kohdistuvaa ylenkatsetta. Se, että ihminen on nöyrä, ei todellakaan tarkoita sitä, että häntä voidaan kohdella miten vain. Ihminen voi hyvinkin olla kiltti ja ystävällinen ollen samalla myös tehokas ja vahva.

8. Nöyrä johtaja on suoraselkäinen ja rehellinen. Heidän maineensa ei perustu valheelliseen, kovaääniseen tai prameaan teeskentelyyn. He eivät houkuttele muita mukaansa hienoilla korulauseilla ilman mitään aikomustaan tehdä jotain konkreettista. Nöyrät johtajat ovat johtajia, joihin muut voivat luottaa täydellisesti. He tekevät kuten sanovat ja sanovat mitä tekevät. Kun he jotain lupaavat, he myös pitävät lupauksensa. He eivät myöskään kiemurtele vastauksissaan, vaan sanovat rehellisen mielipiteensä asiaan. Nöyrille johtajille yhteisöllisyys on voimaa. Tämän vuoksi he uskovat, että paras tapa johtaa muita ihmisiä on johtaa heitä tinkimättömästi ja rehellisesti niin, että jokaiselle ihmisellä on selkeät roolit, tehtävät sekä tavoitteet.

9. Nöyrä johtaja osaa olla kiitollinen. Me elämme nykyään yksilöllisyyttä korostavassa, itsekkäässä ja jopa narsismia korostavassa maailmassa. Monet johtajatkin toimivat täysin egoistisella tavalla unohtaen nöyryyden. Tämä siitä huolimatta, että kaikkein tehokkain tapa johtaa muita on osallistaa heitä sekä samalla unohtaa turhat ennakkoasenteet. Nöyrät johtajat pitävät erilaisuutta tärkeänä asiana. He arvostavat jokaisen ihmisen työpanosta ja ovat kiitollisia siitä, mitä erilaiset ja monimuotoiset mielipiteet saavat aikaan tiimeissä. He ovat kiitollisia kaikista saamistaan resursseista ja mahdollisuuksista tiimiensä kanssa kulkiessaan kohti menestystä. Tiimien saavutuksista he ovat enemmänkin kiitollisia kuin liioitellun ylpeitä.

”Tutkimuksissa on havaittu suuri korrelaatio työntekijöiden tyytyväisyyden ja johtamisen läpinäkyvyyden välillä”

10. Nöyrä johtaja panostaa avoimuuteen ja on läpinäkyvä päätöksenteossaan. Johtajuudessa korostetaan nykyään paljon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Tämä on hyvä asia, sillä tutkimuksissa on havaittu suuri korrelaatio työntekijöiden tyytyväisyyden ja johtamisen läpinäkyvyyden välillä. Läpinäkyvyyttä voi esiintyä johtajuudessa monella eri tavoilla, kuten esimerkiksi päätösten valmistelussa, vaihtoehtojen valinnoissa ja päätösten perusteluissa, mutta usein epäluottamus, tiedon vallan ylikorostuminen sekä joko huonojen tai hyvien tietojen antamisen vaikeus näivettää sitä.

11. Nöyrä johtaja voimaannuttaa muita ihmisiä. Voimaannuttaminen liittyy kiinteästi hyvään johtamiseen. Nöyrät johtajat ovat erityisen hyviä tässä asiassa. Itse asiassa monissa tutkimuksissa on tullut esille, että nöyrillä johtajilla on suhteellisesti enemmän voimaantuneita työntekijöitä kuin muilla johtajilla. Tämä perustuu siihen, että he tiedostavat ja arvostavat muiden ihmisten talentteja ja osaamista. He myös arvostavat ihmisten oikeaa asennetta, vahvuuksia ja työpanosta. Lisäksi he eivät syyllisty muiden vähättelyyn tai oman auktoriteettinsa ylikorostamiseen.

”Nöyrät johtajat priorisoivat organisaation ja tiiminsä menestyksen oman menestyksensä edelle”

Tutkimusten mukaan oikeanlaisesta nöyryydestä on todellista hyötyä niin johtajalle itselleen, koko organisaatiolle kuin hänen johdettavilleenkin. Nöyrät johtajat priorisoivat organisaation ja tiiminsä menestyksen oman menestyksensä edelle. Samoin he herkemmin delegoivat valtaa ja vastuuta työntekijöilleen kuin muut johtajat. He korostavat erilaisuutta ja monimuotoisuutta tiimien johtamisessa sekä antavat henkilöstölleen enemmän mahdollisuuksia päättää ja innovoida. Tämä johtaa siihen. että heidän johtamissaan työyhteisöissä ja yksiköissä on vähemmän vaihtuvuutta, siellä on enemmän tyytyväisiä työntekijöitä sekä niissä saadaan aikaan parempia tuloksia. Tärkeintä johtajuuden kannalta on kuitenkin se, että oikeanlainen nöyryys ei vähennä johtajan auktoriteettia. Se enemmänkin antaa heille enemmän joustavuutta ja mahdollisuuksia käyttää johtajuuttaan erilaisten tilanteiden vaatimilla tavoilla. Nöyrän johtajan työntekijät ovat motivoituneita tekemään lujasti hyvää työtä. He tietävät esimiehensä luottavan heihin ja heidän tekemisiinsä täydellisesti. Tämän takia he ovat valmiita tarvittaessa myös venymään. Nöyrä johtaminen ei siis ole mitään nöyristelyä, vaan sen on todellista johtajuutta, jossa korostetaan yhteistyötä ja yhteistä tulosta. Nöyrä johtaja mahdollistaa tämän.

Esa Lehtinen

Tarvittaessa olen valmis pitämään innostavia teemaluentoja erilaisissa organisaatioissa niin johtajuudesta, johtamisen eri alueista kuin myös työyhteisöjen toiminnan kehittämisestä. Näitä luentoja on mahdollista pitää myös etäluentoina. Yhteyttä minuun voi ottaa joko puhelimitse: 0500-699818 tai sähköpostitse esa.lehtinen@kec.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *